Tekoälysisällön merkintä: mitä EU:n laki oikeasti vaatii

EU:n tekoälyasetus ei vaadi, että jokaiseen tekoälyllä tehtyyn tiedostoon liimataan näkyvä leima. Se vaatii kaksi eri asiaa kahdelta eri toimijalta: sisällön tuottaneen järjestelmän tarjoajalta koneluettavan merkinnän ja järjestelmää ammatissaan käyttävältä taholta ihmiselle näkyvän kertomisen tietyissä tilanteissa. Ero on koko pykälän ymmärtämisen ydin, ja se selittää, miksi merkintöjä näkyy käytännössä niin vähän.

Tämä artikkeli käsittelee merkintävelvoitetta yksityiskohtaisesti. Asetuksen kokonaisrakenne, riskiluokat ja aikataulu käydään läpi artikkelissa EU:n tekoälyasetus selitettynä.

Kaksi roolia: tarjoaja ja käyttöönottaja

Asetus kohdistaa velvoitteet rooleille, ei tekniikoille. Kaksi roolia riittää tämän pykälän lukemiseen.

Tarjoaja (provider) on se, joka kehittää tekoälyjärjestelmän tai antaa sen markkinoille omalla nimellään. Kuvageneraattorin, kielimallipalvelun ja puhesynteesipalvelun taustalla oleva yritys on tarjoaja.

Käyttöönottaja (deployer) on se, joka käyttää järjestelmää omassa toiminnassaan. Mainostoimisto, kunta, verkkokauppa ja uutistoimitus ovat käyttöönottajia.

Määritelmässä on rajaus, joka ratkaisee tavallisen ihmisen aseman: käyttöönottajaksi ei lueta luonnollista henkilöä, joka käyttää järjestelmää henkilökohtaisessa ja ei-ammatillisessa toiminnassaan. Kun teet tekoälyllä syntymäpäiväkortin tai kokeilet kuvageneraattoria huvin vuoksi, et ole käyttöönottaja etkä siis velvollinen merkitsemään mitään. Velvoite koskee palvelua, jota käytit, ei sinua.

Neljä velvoitetta ja kenelle ne kuuluvat

Artikla 50 sisältää neljä erillistä velvoitetta. Ne sekoitetaan usein yhdeksi "merkintäpakoksi", mutta ne eroavat sekä velvoitetusta että vaaditusta merkinnän muodosta.

Kaksi ylintä riviä kuuluvat siis palvelun rakentajalle ja kaksi alinta sen käyttäjälle ammatillisessa yhteydessä. Tieto pitää antaa viimeistään ensimmäisen käyttökerran tai altistumisen yhteydessä, ja sen pitää olla saavutettavassa muodossa. Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei ilmoitus saa piiloutua käyttöehtojen sivulle 14.

Ensimmäinen rivi on velvoitteista helpoin täyttää ja se, joka näkyy tavalliselle käyttäjälle useimmin. Verkkokaupan asiakaspalvelurobotin pitää kertoa olevansa robotti, mutta poikkeus koskee tilanteita, joissa asia on ilmeinen tavanomaisen tarkkaavaiselle ihmiselle. Rajanveto on tulkinnanvarainen, ja siksi useimmat tekoälyassistentteja tarjoavat palvelut kertovat asian joka tapauksessa.

Koneluettava merkintä: mitä se teknisesti tarkoittaa

Koneluettava merkintä ei ole kuvaan poltettu teksti. Se on tieto, jonka ohjelma pystyy lukemaan ja jonka perusteella sisältö on tunnistettavissa keinotekoiseksi. Asetus ei nimeä yhtäkään tekniikkaa. Se asettaa neljä ominaisuutta: ratkaisun pitää olla vaikuttava, yhteentoimiva, kestävä ja luotettava siinä määrin kuin se on teknisesti toteutettavissa. Viimeinen ehto on tärkeä, koska se sitoo vaatimuksen alan kehitystasoon eikä absoluuttiseen tavoitteeseen.

Käytännössä toteutuksia on kolmenlaisia. Allekirjoitettu metatieto liitetään tiedoston yhteyteen. Se on helppo lukea ja helppo poistaa. Upotettu vesileima muuttaa hienovaraisesti pikselien arvoja, äänen taajuussisältöä tai kielimallin sanavalintojen tilastollista kuviota. Se kestää ruutukaappauksen mutta ei voimakasta muokkausta. Sormenjälkitietokanta tallentaa tuotetusta sisällöstä tiivisteen palveluntarjoajan päähän, jolloin vertailu vaatii pääsyn kyseiseen palveluun.

Mikään näistä ei ole aukoton, ja kaikkien heikkoudet on käyty läpi artikkelissa tekoälysisällön tunnistaminen. Sääntelyn kannalta olennaista on, että velvoite kohdistuu tarjoajaan ja kuvaa lopputulosta, ei menetelmää. Tarjoaja voi siis valita ratkaisunsa, mutta sen pitää pystyä perustelemaan, miksi valittu tapa on alan kehitystason mukainen.

Näkyvä merkintä: syväväärennökset ja yleisen edun tekstit

Käyttöönottajan velvoite on toisenlainen. Siinä ei riitä kone, joka osaa lukea merkinnän, vaan asia pitää kertoa ihmiselle.

Syväväärennös on asetuksessa määritelty tekoälyllä tuotetuksi tai muokatuksi kuva-, ääni- tai videosisällöksi, joka muistuttaa olemassa olevia henkilöitä, esineitä, paikkoja tai tapahtumia ja näyttäisi virheellisesti aidolta. Määritelmä on laaja. Se ei rajoitu kasvojen vaihtamiseen: myös aidon näköinen kuva tapahtumasta, jota ei ollut, on syväväärennös. Jos julkaiset sellaisen ammatillisessa yhteydessä, sisällön keinotekoisuus pitää kertoa.

Taiteellisiin, satiirisiin ja fiktiivisiin teoksiin on oma sääntönsä. Niissä ilmoitus tehdään tavalla, joka ei haittaa teoksen esittämistä tai kokemista. Elokuvan alkuun tai lopputeksteihin sijoitettu maininta täyttää vaatimuksen, kun taas jokaiseen kohtaukseen liimattu varoitus ei olisi tarkoituksenmukainen.

Tekstiä koskeva velvoite on rajatumpi kuin usein luullaan. Se koskee vain tekstiä, joka julkaistaan yleisölle tiedottamiseksi yleiseen etuun liittyvästä asiasta. Velvoite ei myöskään päde, jos teksti on käynyt läpi ihmisen tekemän tarkastuksen ja luonnollinen tai oikeushenkilö kantaa siitä toimituksellisen vastuun. Käytännössä normaali toimitustyö täyttää poikkeuksen ehdot.

Poikkeukset: mitä ei tarvitse merkitä

Poikkeukset ovat pykälän vähiten luettu osa, vaikka ne rajaavat velvoitetta merkittävästi.

• Avustava editointi. Jos tekoäly toimii vakiomuotoisena muokkausapuna eikä olennaisesti muuta käyttäjän antamaa syötettä tai sen merkitystä, koneluettavaa merkintää ei vaadita. Oikoluku, rajaus ja kohinanpoisto kuuluvat tähän. Raja on tulkinnanvarainen, ja juuri siihen komission tulkintaohjeet keskittyvät.
• Henkilökohtainen ja ei-ammatillinen käyttö. Yksityishenkilön oma tekeminen jää käyttöönottajan määritelmän ja siten näkyvän merkinnän ulkopuolelle.
• Rikostorjunnan käyttötarkoitukset. Asetuksessa on rajattuja poikkeuksia lain sallimaan viranomaistoimintaan.
• Takautuvuus. Ennen velvoitteen soveltamista tuotettua sisältöä ei tarvitse merkitä jälkikäteen.

Nämä poikkeukset selittävät, miksi merkinnän puuttuminen ei kerro mitään. Merkitsemätön kuva voi olla ihmisen ottama valokuva, ennen velvoitteen alkua tuotettu tekoälykuva, avustavalla editoinnilla käsitelty kuva tai kuva, josta merkintä on kadonnut jakelussa.

C2PA ja Content Credentials: vapaaehtoinen kerros lain päällä

Laki puhuu merkinnästä, ala puhuu alkuperätiedosta. C2PA on teollisuuden yhteinen tekninen määrittely, joka liittää tiedostoon allekirjoitetun kuvauksen siitä, millä välineellä sisältö syntyi ja mitä sille on tehty. Content Credentials on saman asian käyttäjälle näkyvä tuotenimi.

Suhde asetukseen on syytä pitää selvänä. C2PA ei ole lain vaatimus, eikä sen käyttö automaattisesti täytä velvoitetta. Se on yksi tapa toteuttaa koneluettava merkintä, ja se sopii siihen hyvin, koska määrittely on avoin ja siten yhteentoimiva. Toisaalta C2PA kertoo enemmän kuin laki vaatii: se kuvaa koko muokkausketjun, myös ihmisen tekemät vaiheet.

Vastaavia standardointihankkeita on käynnissä useita, ja kenttä on liikkeessä. Tässä vaiheessa on rehellistä sanoa, ettei ole vielä selvää, mikä tekninen ratkaisu vakiintuu käytännön tulkinnaksi asetuksen vaatimuksesta. Komission käytännesääntötyö läpinäkyvyydestä on tarkoitettu juuri tämän aukon täyttämiseen.

Mitä velvoite tarkoittaa yksityishenkilölle

Suoraa velvoitetta ei tule. Voit tehdä tekoälykuvia, käyttää puhesynteesiä ja kirjoittaa tekstiä kielimallin avulla ilman merkintävaatimusta, kun teet sitä omaan käyttöösi tai harrastuksena.

Kolme asiaa muuttuu silti. Ensinnäkin palvelut, joita käytät, alkavat lisätä merkintöjä tuotoksiinsa, ja osa alustoista näyttää merkinnän lukijalle automaattisesti. Merkinnän voi tarkistaa itse selaimessa toimivilla Content Credentials -katselimilla tai kuvan ominaisuustiedoista, mutta tulos on epäluotettava molempiin suuntiin. Toiseksi merkinnän olemassaolo ei tarkoita, että se säilyisi: ruutukaappaus, uudelleenpakkaus tai kuvan lataaminen alustalta poistaa metatiedon usein kokonaan. Kolmanneksi muut lait koskevat sinua riippumatta tekoälyasetuksesta. Toisen henkilön kuvan tai äänen käyttö ilman lupaa voi olla kunnianloukkaus, identiteettivarkaus tai henkilötietojen käsittelyä koskeva rikkomus, eikä merkintä tee siitä sallittua. Ääniväärennöksiä käytetään myös huijauksissa, joita käsitellään artikkelissa huijausviestit Suomessa.

Mitä velvoite tarkoittaa yritykselle ja medialle

Yritykselle olennaisin kysymys on rooli. Jos rakennat oman palvelun jonkun toisen mallin päälle ja tuot sen markkinoille omalla nimelläsi, olet tarjoaja ja koneluettava merkintä on sinun vastuullasi, vaikka mallin tekisi joku muu. Jos vain käytät valmista palvelua omassa työssäsi, olet käyttöönottaja, ja sinua koskee näkyvä merkintä syväväärennöksissä.

Käytännön minimi on kolme asiaa: kirjaa mitä tekoälypalveluita organisaatiossa käytetään ja mihin, päätä miten mahdolliset syväväärennökset merkitään, ja tarkista sopimuksista, kumpi osapuoli vastaa koneluettavasta merkinnästä. Chatbotin osalta riittää yleensä yksi selkeä lause keskustelun alussa.

Seuraamusriski kannattaa suhteuttaa oikein. Artiklan 50 laiminlyönnistä voidaan määrätä hallinnollinen sakko, jonka yläraja on 15 miljoonaa euroa tai 3 prosenttia maailmanlaajuisesta vuotuisesta liikevaihdosta sen mukaan kumpi on suurempi, ja pienille ja keskisuurille yrityksille sovelletaan näistä alempaa. Ylärajat eivät kuitenkaan kerro tyypillisestä seuraamuksesta: sakon on oltava suhteellinen, ja rikkomuksen laatu, kesto ja tahallisuus otetaan huomioon. Valvonta kuuluu kansallisille markkinavalvontaviranomaisille, joiden työnjako on Suomessa vielä vakiintumassa.

Medialle asetus on lievempi kuin ensivaikutelma antaa ymmärtää, koska toimituksellinen vastuu poistaa tekstiä koskevan merkintävelvoitteen. Kuvaan ja videoon poikkeus ei kuitenkaan ulotu: uutiskuvaksi kelpaava tekoälykuva on merkittävä. Ammattieettiset ohjeet ovat tässä lakia tiukemmat, ja monet toimitukset ovat linjanneet oman käytäntönsä erikseen. Lain vaatimus on vähimmäistaso, ei toimituksen ohje.

Mitä merkintä ei ratkaise

Merkintävelvoite on läpinäkyvyystoimi. Se nostaa rehellisten toimijoiden merkintätasoa ja tekee tavallisesta tekoälysisällöstä tunnistettavaa. Se ei tee neljää asiaa.

Se ei estä väärennöksiä. Rikollinen ei noudata merkintävelvoitetta, ja omalla koneella ajettavat avoimet mallit ovat velvoitteen tavoittamattomissa. Se ei tee merkinnän puuttumisesta todistetta aitoudesta, koska poikkeuksia on paljon ja merkinnät katoavat jakelussa. Se ei kerro sisällön paikkansapitävyydestä: merkitty teksti voi olla väärässä ja merkitsemätön oikeassa, mikä on eri asia kuin hallusinaatioiden tunnistaminen. Eikä se ratkaise valvonnan kysymystä, sillä käytännön vaikutus riippuu siitä, miten aktiivisesti kansalliset viranomaiset puuttuvat laiminlyönteihin.

Tulkinnat tarkentuvat lähivuosina komission ohjeiden, käytännesääntöjen ja ensimmäisten valvontapäätösten myötä. Tässä artikkelissa kuvattu tilanne perustuu asetustekstiin ja komission julkaisemiin ohjeisiin, ja yksityiskohdat kannattaa tarkistaa alkuperäisestä säädöksestä ennen kuin niiden varaan rakennetaan prosesseja.