Linjaaminen on musiikkitekniikka, jossa yksi henkilö lukee tai laulaa kappaleen kappaletta hieman ennen muita kuoron tai seurakunnan jäseniä, jolloin he voivat seurata. Se on erityisen yleistä eurooppalaisessa ja amerikkalaisessa uskonnollisessa musiikissa, erityisesti a-cappella-laulussa. Johtajan laulama riviversio ei välttämättä aina ole täsmälleen sama kuin pääryhmän laulama versio.
Vuoristamisen tarkka alkuperä on tuntematon, mutta se oli varmasti olemassa jo 17-luvulla, jolloin Englannin kirkko hyväksyi sen laulunlaulumenetelmäksi. Monilla kirkoilla ei ollut riittävästi psaltereita, jotta jokaisella seurakunnan jäsenellä olisi kopio virsistä. Lukutaito oli myös harvinaisempaa 17 -luvulla kuin nykyään, mikä tarkoittaa, että vaikka heillä olisi kopioita hymneistä, jotkut seurakunnan jäsenet eivät olisi voineet lukea niitä. Tämän seurauksena johtaja, jota kutsuttiin esipuheeksi tai virkailijaksi, lauloi laulun rivin ennen kuin seurakunta lauloi sen.
Vaikka se saattaa tuntua oudolta, vuoraaminen aiheutti ristiriitoja 18 -luvulla. Jotkut kirjailijat valittivat, että sen eri temppujen ja melodioiden sekoittaminen, jolloin jokainen laulaja kaunisti kappaleen erikseen, tuotti epämiellyttävän kakofonian. Toiset tuomitsivat ”säännöllisen laulamisen”-laulamisen käyttäen kirjaan painettuja muistiinpanoja-radikaalina innovaationa ja jopa pop-tyyppisenä elementtinä uskonnollisessa rituaalissa, joka loukkaa puritanilaisia tunteita.
Parannettu pääsy painettuihin laulukirjoihin ja lukutaidon leviäminen vähensi vuorauksen suosiota 18 -luvulta lähtien, mutta se jatkui joissakin seurakunnissa. Joissakin tapauksissa tämä johtui siitä, että laulukirjoja tai lukutaitoa ei ollut saatavilla, mutta toisissa vuorotteluista oli tullut osa rikasta, omana itsenään arvostettua pyhän musiikin perinnettä. Yhdysvalloissa jotkut pääasiassa afrikkalais-amerikkalaiset kirkot ylläpitivät perinteitä vuorata, samoin kuin monet alkukantaiset ja tavalliset baptistikirkot. Yhdistyneessä kuningaskunnassa vuoraukset säilyivät Skotlannissa, erityisesti gaelinkielisissä kirkoissa Lewisin saarella.
Jotkut seurakunnat yhdistävät vuorauksen perinteisemmälle laululle. Kirjanpitäjä tai esipuhe voi rivittää hymnin ensimmäisen jakeen, mutta sitten neuvoa seurakuntaa ”laulamaan eteenpäin”. Näissä tapauksissa vuorauksen muoto säilyy ensisijaisesti perinteisistä syistä, eikä suurin osa seurakunnasta sitä todellisuudessa tarvitse.