Musiikissa kuorisymfonia on laajennettu sävellys, joka on kirjoitettu kuorolle ja orkesterille. Yksinlaulajia voidaan myös käyttää. Laulajan äänillä voi olla yhtä tärkeä rooli kuin soittimilla joissakin tai kaikissa sinfonian liikkeissä. Nämä sinfoniat ovat luonteeltaan usein dramaattisia tai kertovia, ja ne ottavat usein laulajien käyttämän tekstin draamasta, runoudesta tai muusta kirjallisuudesta. Ne erottuvat muista musiikkimuodoista, joissa vokalistit ovat näkyvästi esillä, kuten oopperat ja oratoriot, sillä, että niiden rakenne on kuin tavanomainen sinfonia, ja koko teos on jaettu osiin.
Ensimmäinen merkittävä esimerkki kuorosymfonisesta musiikista on Ludwig van Beethovenin yhdeksännen sinfonian neljännen osan kuorofinaali, joka käyttää sanoja Friedrich Schillerin runosta “Oodi ilolle”. Tämä osa muodostaa vain pienen osan koko teoksesta, mutta se toimisi inspiraationa myöhemmille säveltäjille. Ensimmäinen tunnettu henkilö, joka käytti termiä ”kuorisymfonia”, oli ranskalainen säveltäjä Hector Berlioz, joka käytti sitä kuvaamaan sävellystään ”Roméo et Juliette” vuonna 1858. Muita tärkeitä kuorisymfonian säveltäjiä ovat Felix Mendelssohn ja Franz Liszt 19 -luvulla ja Sergei Rahmaninov, Gustav Mahler ja Ralph Vaughan Williams 20.
Joissakin tapauksissa kuorisymfonia on sävelletty tietty teksti jo mielessä, usein käyttämällä musiikin herättämiä tunteita täydentämään sanoja, kun taas toisissa tapauksissa musiikki kirjoitetaan ensin ja teksti lisätään myöhemmin. Monia kirjallisia teoksia on käytetty kuorisymfonioiden teksteinä. Esimerkkejä ovat Walt Whitmanin runot Ralph Vaughan Williamsin “Meri -sinfoniassa”, Edgar Allan Poen “Kellot” Sergei Rahmaninovin samannimisessä sinfoniassa ja Psalmien kirja raamatusta “Psalmien sinfonia” Kirjailija: Igor Stravinsky
Kuorosymfoniat, jotka ottavat tekstinsä ulkopuolisesta lähteestä, eivät välttämättä jäljittele alkuperäisen muotoa tarkasti. Riippuen siitä, mikä on tarpeen sopiakseen musiikkiin tai tiettyihin teemoihin ja ideoihin, joita säveltäjä haluaa korostaa, alkuperäisen tekstin osia voidaan laulaa alkuperäisestä järjestyksestään, toistaa, jättää pois tai lisätä niihin. Jotkut kuorisymfoniat, kuten Ralph Vaughanan Williamsin ”Sinfonia Antartica”, eivät perustu mihinkään tekstiin ja käyttävät sanatonta kuoromusiikkia herättääkseen tiettyjä tunteita tai tiettyä tunnelmaa.