Fyysinen vamma määritellään yleensä kaikenlaiseksi häiriöksi, vammaksi, vammaksi tai vammaksi, joka haittaa normaalia fyysistä toimintaa. Fyysiseen toimintahäiriöön on monia syitä, jotka vaihtelevat perinnöllisistä ja hankituista sairauksista synnynnäisiin vikoihin ja vammoihin. Esimerkkejä fyysisistä vammoista voivat olla päävamman, niveltulehduksen, halvauksen, selkärangan ja fyysisten epämuodostumien jälkeen aivovaurio.
Vammaisten kanssa eläminen voi olla enemmän tai vähemmän vaikeaa vamman luonteesta ja laajuudesta riippuen. Jotkut vammaisista kärsivät tarvitsevat apua vain omien perustarpeidensa, kuten ruoanlaiton ja uimisen, tyydyttämiseksi. Ihmiset spektrin toisella puolella voivat olla rajallisia tehtävissä, joita he voivat suorittaa, mutta ovat yleensä riippumattomia ja kykeneviä huolehtimaan itsestään.
Lääkärit ovat tunnistaneet useita fyysisten vammojen ryhmiä. Näön heikkeneminen esimerkiksi vaikuttaa yleensä silmiin ja voi johtaa näön osittaiseen tai täydelliseen menetykseen. Selkärangan vammat tai sairaudet voivat johtaa selkäydinvaurioihin, jotka voivat johtaa pysyvään halvaantumiseen ja muihin liikkuvuusongelmiin, vaikka liikkuvuusongelmia voi esiintyä myös muuntyyppisten fyysisten vammojen, kuten niveltulehduksen, vuoksi. Kuulovamma vaikuttaa korviin ja voi johtaa kuulon heikkenemiseen tai poissaoloon. Aivovamma tai -sairaus voi johtaa aivovaurioihin, vaikka ne luokitellaan yleensä eri tavalla kuin kognitiivinen toimintahäiriö, joka sisältää tilat, jotka vaikuttavat aivojen toimintaan ilman sairautta tai traumaa.
Vammaisuus voi ilmetä ennen syntymää, sen aikana tai sen jälkeen. Tekijöitä, jotka voivat edistää synnynnäisiä vikoja, ovat äidin altistuminen myrkkyille raskauden aikana, äidin sairaus raskauden aikana tai perinnölliset epämuodostumat ja sairaudet. Fyysinen vamma voi ilmetä synnytyksen aikana, jos imeväisiltä puuttuu happea synnytyksen aikana, jos he loukkaantuvat vahingossa tai jos he syntyvät liian aikaisin. Lapsen syntymän jälkeen kaikki onnettomuudet tai sairaudet voivat aiheuttaa pysyviä fyysisiä vammoja.
Monet liikuntarajoitteiset kärsivät normaalista elämästä. Vammaisuutta ei välttämättä pidetä vammana, vaan se määritellään yleensä tilanteeksi, jossa jokin kehon osa ei toimi normaalisti. Toisaalta vammaisuuden katsotaan olevan olemassa silloin, kun henkilö ei pysty elämään normaalisti vertailuryhmänsä muiden kanssa. Aikuista, jonka fyysinen vajaatoiminta estää häntä uimasta ja ruokkia itseään, pidetään vammaisena. Aikuista, jonka vajaatoiminta vaatii sopeutumisvälineitä, kuten kainalosauvoja, tai haittaa tietyntyyppistä liikettä ja toimintaa, mutta joka kuitenkin kykenee elämään itsenäisesti ja normaalisti, ei yleensä pidetä vammaisena.