Yleinen terveydenhuolto on termi, joka viittaa valtion järjestelmään, jonka tarkoituksena on varmistaa, että jokaisella alueen kansalaisella tai asukkaalla on mahdollisuus saada tarvittavat lääketieteelliset palvelut. Menetelmät, joilla maksu suoritetaan ja joiden kautta lääkärit ja muut lääketieteen ammattilaiset harjoittavat lääketiedettä, vaihtelevat suuresti maasta tai kunnasta riippuen.
Terveydenhuolto saavutettiin ensimmäisen kerran kansallisella tasolla Saksassa 1880 -luvulla osana Otto von Bismarckin käynnistämää laajaa uudistusjärjestelmää. Saksan varhaisessa järjestelmässä sekä työntekijät että työnantajat maksoivat terveydenhuoltojärjestelmään, jota hallinnoivat paikalliset terveysvirastot. Nykymaailmassa jokainen rikas teollisuusmaa Yhdysvaltoja lukuun ottamatta tarjoaa kansalaisilleen jonkinlaista yleistä terveydenhuoltoa.
Yksi sosiaalisimmista järjestelmistä on Yhdistyneen kuningaskunnan kansallinen terveyspalvelu (NHS), joka perustettiin toisen maailmansodan seurauksena vuonna 1948. Kaikki sairaanhoidon osat katetaan kokonaan verotuloilla, joten potilaiden ei tarvitse maksamaan lainkaan, joko yleiseen vakuutusrahastoon tai suorina palkkioina lääkärille. Kaikki lääkkeet, ateriat, majoitus ja palvelut ovat saatavilla, samoin kuin lisäkustannukset, kuten avohoito ja laitteet. Aiemmin NHS: ää arvosteltiin siitä, että se tarjosi melko huonolaatuista terveydenhoitoa ja pidentyi palvelua. 1990 -luvun lopulta lähtien hallitus on investoinut huomattavasti enemmän rahaa NHS: ään, modernisoinut sitä voimakkaasti ja nostanut sen tasolle muun Euroopan kanssa. NHS on myös alkanut olla vuorovaikutuksessa voimakkaammin yksityisen sektorin kanssa ja usein ulkoistaa terveydenhuollon osia ei-valtiollisesti valvotuille intresseille.
Muilla yleisen terveydenhuollon järjestelmillä voi olla pakollinen vakuutus kansalaisille lääketieteellisten palvelujen tarjoamiseksi. Tällaisessa järjestelmässä vakuutusmaksut pidetään alhaisina tukien kautta, mutta kaikkien ihmisten on ostettava järjestelmä. Tällainen kiinteä maksu auttaa vähentämään rahoitusverotaakkaa, ja useimmissa tapauksissa hallitus tarjoaa apua niille, joilla ei ole varaa vakuutusmaksuun. Jotkin järjestelmät voivat vaatia työnantajia kantamaan suurimman osan vakuutuksen maksamisesta, ei yksittäisistä henkilöistä.
Vaikka yleismaailmallinen terveydenhuolto ei ole monien kansakuntien keskustelun aihe, viime vuosina se on alkanut kohdata hyökkäyksiä maissa, joissa se on pitkään ollut instituutio. Ikääntyvä väestö on monissa tapauksissa asettanut suuren taakan olemassa oleville järjestelmille, ja lisääntynyt yksityistäminen kaikkialla maailmassa on johtanut siihen, että ryhmät painostavat julkisen terveydenhuollon järjestelmää. Vastustajat väittävät usein, että pitämällä terveydenhuolto poissa vapailta markkinoilta palvelun laatu heikkenee, odotusajat pidentyvät ja valinnanvapaus tukahdutetaan.
Yhdysvalloissa yleinen terveydenhuolto on erittäin politisoitu. Ainoana varakkaana teollisuusmaana, jolla ei ole tällaista järjestelmää, monet poliittiset ehdokkaat ja valitut virkamiehet ovat asettaneet tällaisen järjestelmän perustamisen etusijalle. Ehdotukset vaihtelevat verorahoitteisista järjestelmistä Yhdistyneen kuningaskunnan mallin mukaisesti yhden maksajan pakollisiin vakuutusjärjestelmiin. Kun asiasta tulee valtavirtaa ja kansalaiset saavat enemmän tietoa, siitä tulee todennäköisesti edelleen poliittinen kuuma painike ja sillä on tärkeä rooli tulevissa vaaleissa.