Terveydenhuollon organisaatio (HMO) on erityinen terveydenhuoltosuunnitelma Yhdysvalloissa. Toisin kuin perinteinen terveydenhuolto, terveydenhuolto -organisaatio asettaa ohjeet, joiden mukaan lääkärit voivat toimia, ja rajoitukset, joiden mukaisesti potilaat voivat käyttää terveydenhuollon ammattilaisia. Keskimäärin terveydenhuollon kattaminen HMO: n avulla maksaa vähemmän kuin vastaava perinteinen sairausvakuutus, ja tarjolla olevien hoitojen valikoima on rajoitettu.
Historia
HMO: n juuret ovat 20 -luvun alussa, kun yritykset alkoivat tarjota työntekijöilleen valmiiksi maksettuja lääketieteellisiä ohjelmia, joiden perusteella heidän hoidostaan huolehdittiin niin kauan kuin se kuului sallittujen menettelyjen soveltamisalaan. Tämäntyyppinen kattavuus toimi hyvin koko 20-luvun puolivälin, kunnes sen käyttö alkoi laskea 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa. Vuonna 1973 Yhdysvaltain terveys- ja henkilöstöministeriö hyväksyi terveydenhuollon järjestölain, joka kannusti ja toisinaan vaati tiettyjä yrityksiä sisällyttämään HMO: t työntekijöilleen tarjottuihin terveydenhoitovaihtoehtoihin.
Kustannukset potilaalle
Potilaille, jotka ovat osa terveydenhuoltojärjestöjä, aiheutuu tiettyjä kustannuksia maksamiensa vakuutusmaksujen lisäksi. Heidän on yleensä maksettava pieniä yhteismaksuja, kun he käyttävät tiettyjä palveluja. Lisäksi jos potilas päättää käyttää terveydenhuollon tarjoajaa tai erikoislääkäriä, joka ei ole tehnyt sopimusta HMO: n kanssa-“verkon ulkopuolinen” palveluntarjoaja “verkon sisäisen” palveluntarjoajan sijasta, potilaan on maksettava kaikki kustannukset itse tai oma itsensä.
Alennetut hinnat
Tavat, joilla terveydenhuolto -organisaatio pystyy tarjoamaan halvempaa terveydenhuoltoa, ovat kaksi. Ensinnäkin tekemällä sopimuksia tiettyjen terveydenhuollon tarjoajien kanssa ja käsittelemällä suuria määriä potilaita HMO pystyy neuvottelemaan halvemmista hinnoista kuin potilaat joutuisivat muuten maksamaan. Toiseksi poistamalla HMO: n tarpeettomien hoitojen vakuutusturvan ja keskittymällä ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon pitäen silmällä jäsentensä pitkäaikaista terveyttä, HMO pystyy vähentämään omia kustannuksiaan.
Suunnitelman käyttäminen
Kun henkilö liittyy terveydenhuolto -organisaatioon, häntä yleensä pyydetään valitsemaan perusterveydenhuollon lääkäri (PCP). Tämä lääkäri toimii sitten osittain HMO: n agenttina määrittäessään, mitä hoitoja potilas tarvitsee. Kun perusterveydenhuollon lääkäri toteaa, että potilas tarvitsee hoitoa, jota PCP ei voi tarjota, hän lähettää potilaan erikoislääkärille, joka pystyy täyttämään potilaan terveystarpeet. Esimerkiksi potilas, jolla on krooninen jalkakipu, voidaan ohjata jalkaterapeutille tai potilas, jolla on toistuvia rintakipuja, voidaan ohjata sydänterveyden asiantuntijalle. Hätäkäynnit ovat tietysti vapaita tästä lähettämisen rajoituksesta, ja monissa tapauksissa naiset voivat valita oman synnytyslääkärin/gynekologin (OB/GYN).
Hyvät ja huonot puolet
Terveydenhuolto-organisaatioiden pitkäaikaisista eduista keskustellaan paljon. Kannattajat huomauttavat, että HMO: t tarjoavat edullisia terveydenhuoltopalveluja ihmisille, jotka muuten saattavat olla ilman sairausvakuutusta. Kriitikot väittävät, että koska hoitoja rajoitetaan ja lääkäreitä kehotetaan välttämään potilaiden lähettämistä aina kun mahdollista, tuloksena on, että monet vakavat sairaudet ja sairaudet jäävät hoitamatta.