Depersonalisaatiohäiriö kuvaa tilan, jossa yksilö tuntee olevansa irrotettuna kehostaan. Nämä ihmiset kärsivät muuttuneesta käsityksestä todellisuudesta, ja heistä saattaa tuntua, etteivät he ole osa kehoaan tai ympäristöään. Voi tuntua, että heidän ruumiinsa muuttuu, liukenee tai jää jäljelle, ikään kuin heistä olisi tullut hänen oman elämänsä tarkkailija.
Tunnetaan myös nimellä depersonalisaation neuroosi, depersonalisaatiohäiriötä pidetään yhtenä monista dissosiatiivisista häiriöistä, kuten on merkitty mielenterveyshäiriöiden diagnostiikka- ja tilastollisen käsikirjan (DSM-IV) neljännessä painoksessa. Dissosiatiivinen häiriö on, kun henkilön muisti, identiteetti, havainto ja tietoisuus katkeavat toisistaan, ja se johtuu yleensä vakavasta traumasta, voimakkaasta sisäisestä konfliktista tai ajatuksista ja tunteista, jotka yksilön mielestä ovat kiellettyjä. Depersonalisaatiohäiriössä havainto hajoaa.
Yleisin syy tähän häiriöön on fyysinen, henkinen tai seksuaalinen väärinkäyttö, mutta se voi johtua myös traumaattisesta stressihäiriöstä (PTSD), paniikkihäiriöistä, raja-persoonallisuushäiriöistä tai akuutista stressihäiriöstä. Se voi myös liittyä aiemmin olemassa olevaan muuhun dissosiatiiviseen häiriöön. Huumeet, unihäiriöt ja erittäin korkea stressitaso voivat myös johtaa depersonalisaatiohäiriön oireisiin, vaikka ne eivät kestäisi kauan. Jotta diagnoosi voidaan tehdä, muuttuneen todellisuuden tunteiden on oltava lähes vakio. Paniikkikohtauksen tai PTSD -jakson jälkeen tuntematon yhteys ei tarkoita, että joku kärsii depersonalisaatiohäiriöstä.
Tämän häiriön diagnosointi on yleensä poissulkeminen. Lääkärit kaventavat luetteloa mahdollisista häiriöistä, kunnes depersonalisaatiohäiriö on ainoa jäljellä. Diagnostisten kyselylomakkeiden käyttö voi auttaa lääkäreitä tai psykologeja määrittämään dissosiaation häiriön diagnoosi. Sieltä toista tutkimusta voidaan käyttää kaventamaan diagnoosi alas depersonalisaatiohäiriöön. Näitä persoonallisuustestejä koskevat kysymykset ovat avoimia ja antavat lääkäreille mahdollisuuden saada lisätietoja yksilöiden oireista ja häiriön vakavuudesta sekä mahdollisuuden mahdollisesti määrittää syy.
Joissakin tapauksissa depersonalisaatiohäiriö ratkeaa itsestään. Jos tila jatkuu ja häiritsee potilaan elämää, erikoishoitoa voidaan suositella. Kognitiivinen käyttäytymis- tai psykodynaaminen hoito voi olla hyödyllistä; hypnoosia on myös käytetty menestyksekkäästi monissa tapauksissa. Käytettävä hoitomuoto perustuu siihen, mikä vastaa parhaiten potilaan tarpeita.
Hoidon lisäksi joillekin potilaille määrätään myös lääkkeitä, kuten loretsapamia tai doksepiinia. Näitä lääkkeitä voivat olla rauhoittavat aineet, masennuslääkkeet, selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät (SSRI). Yksikään lääkitys ei ole osoittautunut tehokkaammaksi kuin muut; terapian tavoin on päätettävä, mikä lääkitys tai lääkkeiden yhdistelmä auttaa potilasta parhaiten.
Suurin osa potilaista, joille on diagnosoitu depersonalisaatiohäiriö, toipuu täysin. Tämä pätee erityisesti, jos häiriön syy liittyy potilaan menneisyyden traumaattiseen tapahtumaan, sillä hoito voi auttaa potilasta selviytymään näistä menneistä tapahtumista. Jotkut potilaat kokevat kroonista depersonalisaatiohäiriötä, jonka jaksoja voi esiintyä äärimmäisen stressin jälkeen, mutta nämä jaksot ovat hallittavissa lääkkeillä.