Itsensä vahingoittaminen on patologia, jossa joku aiheuttaa tarkoituksellista vahinkoa itselleen, mutta ei itsemurhan tarkoituksena. Tällä patologialla on monenlaisia muotoja, ja on tärkeää erottaa itsensä vahingoittaminen sekä itsemurhakäyttäytymisestä että kulttuurisesti tai taiteellisesti sopivasta toiminnasta, kuten aloitusrituaaleista tai tatuoinnista. Naiset ovat noin neljä kertaa todennäköisemmin vahingoittaneet itseään kuin miehet, ja itsensä vahingoittaminen on hyvin yleistä nuorten keskuudessa, mutta käyttäytyminen voi ilmetä kaikenikäisillä.
Tämä käyttäytyminen ilmenee tyypillisesti vastauksena stressiin, traumaan tai masennukseen. Ihmiset vahingoittavat itseään keinona selviytyä tilanteista, joihin he eivät tunne hallintaa, ja usein he valitsevat toiminnalleen kehonsa piilotetut paikat, jotta itsevahinkoja ei havaita. Joissakin tapauksissa loukkaantumiset voivat olla ilmeisempiä, jolloin itsensä vahingoittamista voidaan pitää avunhuutona, ja itsensä vahingoittamisesta voi kehittyä myös vakavampi itsemurhakäyttäytyminen, joten se on huolestuttavaa.
On olemassa laaja määrä itsetuhoisia muotoja. Ihmiset voivat esimerkiksi leikata tai polttaa itsensä tai poimia hiuksiaan, ihoaan ja kynsiään. Jotkut ihmiset syövät tarkoituksellisesti myrkkyä, harjoittavat erittäin vaarallista käyttäytymistä tai yrittävät vahingoittaa itseään heittämällä portaat alas tai lyömällä itseään raskailla esineillä. Käyttäytyminen on usein salaista, ja vammat voidaan hylätä “onnettomuuksiksi”, jos aihe kyseenalaistetaan.
Kun itsensä vahingoittuminen muuttuu krooniseksi, sitä kutsutaan toistuvaksi itsetuhoksi (RSI). Tässä tilanteessa potilas ei usein voi hallita itsevahinkojaan, vaan kokee sen sijaan pakotteen harjoittaa itseään vahingoittavaa käyttäytymistä. Sen lisäksi, että se voi olla henkisesti haitallista, se voi olla myös fyysisesti haitallista; itsensä vahingoittaminen voi johtaa infektioihin ja moniin muihin terveysongelmiin.
Potilaita, jotka harjoittavat tällaista käyttäytymistä, voidaan hoitaa monin eri tavoin. Kuten muidenkin psyykkisten sairauksien kohdalla, on tärkeää puuttua tukevaan ja syyttömään tapaan. Masennuslääkkeitä voidaan määrätä auttamaan potilasta selviytymään stressistä, mutta myös puheterapiaa suositellaan voimakkaasti. Jotkut potilaat hyötyvät myös raskaammasta hoidosta, joka on suunniteltu muuttamaan heidän peruskäyttäytymismallejaan, ja ihmiset voivat käyttää temppuja, kuten edistää hyödyllisempää käyttäytymistä vaihtoehtona itsensä vahingoittamiselle, tai käyttää “kaverijärjestelmää” varmistaakseen, että potilaalla on aina ystävälle soittaa, kun hän tuntee itsensä vahingoittavan.