Psykologiassa nautinnon periaate on osa Sigmund Freudin psykoanalyyttistä teoriaa, johon liittyy alitajuinen tai tiedostamaton motivaatio. Freudin mukaan id on mielen osa, joka hakee iloa ja on vaistomainen. Vaikka mielen egokomponentti pyrkii pitämään tunnuksen realistisesti ja älykkäästi hallinnassa, id ei itse voi olla rationaalinen, vain itsensä tyydyttävä. Kahdessa Freudin vuonna 1920 aloittamasta esseestä ”Beyond the Pleasure Principle” ja “The Ego and The Id” hän käsittelee psykoanalyyttisiä käsitteitään.
Freudin mielihyväperiaatteeseen vaikutti suuresti Aristotelesen teos “Fysiikka”, jossa väitetään, että ihmiset, kuten eläimet, ovat vaistomaisesti pyrkineet tyydyttämään ja välttämään kipua. Aristoteles sanoo, että se, mikä erottaa tai pitäisi erottaa ihmiset eläimistä, on ”järkevä periaate”. Aristotelesen mukaan vaikka ihmiset ja “raakoja” ovat molemmat luontaisesti ajaneet etsimään tyydytystä nälkään, janoon ja seksuaalisiin tarpeisiin, ihmisten ei tarvitse eikä heidän tarvitse ohjata moraalisesti näitä vaistomaisia tarpeita. Ihmisten “järkevä periaate” tasapainottaa mielihyvän ilman moraalia.
Freudin psykoanalyyttisessä lähestymistavassa ego tasapainottaa tunnuksen estääkseen ihmisiä tulemasta täysin itsekkäiksi ja tuhoisiksi. Primalin tarpeet voidaan tasapainottaa maalaisjärjen kanssa. Älykäs ajattelu voi sulkea pois nautinnon periaatteen hallinnan. Kun ego on järjestäytynyt ja järkevä, id on epäjärjestynyt ja impulsiivinen.
Kolmas järjestely, joka liittyy mielen toimintaan Freudin id- ja egoteoriassa, on superego. Superego menee askeleen pidemmälle kuin ego hallitakseen tyydytystä etsivää tunnusta. Sen sijaan, että se olisi järjen ääni, se on myös kriittinen. Superego aiheuttaa syyllisyyttä tai ahdistusta, jos mielihyväperiaatteen ajaminen menee liian pitkälle, kuten jos henkilö pettää puolisoaan. Tällä tavalla superego on “moraaliperiaate”, kun taas ego on “todellisuusperiaate” ja id on “nautinnon periaate”.
Idon tasapainottavat sekä ego että superego, joten mielihalua ohjaavat järki ja moraali. Tutkimukset ovat tukeneet Aristotelesen ja Freudin väitettä, jonka mukaan eläimillä ei ole luonnollista itsekontrollikykyä kuin ihmisillä. Jos tasapaino ei ole ihmisessä, yksilöllä ei ole itsekontrollia tai se on rajallinen eikä hän usein pysty hallitsemaan impulssejaan. On huomattava, että kaikki ihmiset eivät usko nautinnon periaatteen tasapainoon. Esimerkiksi hedonismi on filosofia, joka periaatteessa katsoo, että nautinto tuskasta on itsessään hyvä.