Pahoinpidellyn naisen oireyhtymä on termi, jota käytetään usein naisilla, jotka ovat kohdanneet toistuvia fyysisen tai henkisen väkivallan malleja. Vaikka se ei ole vakiintunut psykiatrinen diagnoosi, sitä on käytetty oikeudellisena puolustuksena, erityisesti osana itsepuolustusta murhatapauksissa. Termiä pahoinpidellyn naisen oireyhtymä käytti ensimmäisen kerran 1970 -luvulla tutkija Lenore Walker toistuvaan perheväkivaltaan, jonka hän havaitsi 400 naisesta kerätyissä tiedoissa. Usein malli selitetään kolmen eri vaiheen syklinä: jännitys tai konfliktien kärjistyminen, fyysinen tai emotionaalinen hyväksikäyttö ja sitten rakastava vaihe, jota joskus kutsutaan kuherruskuukaudeksi.
Pahoinpidellyn naisen oireyhtymän oireita esiintyy usein neljässä eri vaiheessa: kieltäminen, syyllisyys, valaistuminen ja vastuu. Pahoinpidellyn naisen oireyhtymän kieltämisvaiheessa nainen sanoo usein, että hänen vammansa johtuvat onnettomuudesta, kuten putoamisesta portaista tai juoksemisesta oveen. Kieltämistä käytetään irrottautumaan tuskallisesta tapahtumasta.
Syyllisyysvaiheessa pahoinpidellyn naisen oireyhtymässä uhri myöntää lopulta, että ongelma on olemassa, mutta vaatii usein olevansa vastuussa. Hän voi esimerkiksi sanoa, että hän ansaitsi osuman, koska hän ei ollut valmis illalliselle tai antoi lasten olla liian meluisia. Valaistumisvaiheessa nainen lopulta luopuu ajatuksesta, että hän on vastuussa; hänellä on kuitenkin edelleen väärä tai epärealistinen toivo. Hän voi sanoa, että parina he tarvitsevat enemmän aikaa ongelmien ratkaisemiseen. Lopuksi, naisen pahoinpideltyjen oireyhtymien vastuuvaiheessa nainen hyväksyy, että väkivalta ei lopu, ja poistuu sitten hyväksikäytön kiertokulusta.
Naiset, jotka eivät pääse vastuualueelle, tuntevat itsensä joskus niin eristyneiksi, häpeäisiksi ja voimattomiksi, että tekevät itsemurhan. Toiset pelkäävät henkensä puolesta, he ovat tappaneet aviomiehensä. Philadelphian murhatutkimuksessa todettiin, että 60 prosentilla vaimojen tappamista aviomiehistä oli ennaltaehkäiseviä väkivaltaisuuksia. Pahoinpidellyn naisen oireyhtymää on käytetty useissa oikeusjutuissa ainakin 1980 -luvulta lähtien.
Yksi hämmentävä osa pahoinpidellyn naisen oireyhtymää on se, miksi naiset pysyvät edelleen väkivaltaisissa, haitallisissa tilanteissa. Tähän on monia syitä. Jotkut naiset ovat taloudellisesti riippuvaisia ja tuntevat, että heiltä puuttuu tarvittavia työtaitoja, kun taas toiset pelkäävät, että jos he yrittävät lähteä, kumppani löytää heidät ja lisää väkivaltaa. Pahoinpidellyillä naisilla on usein heikko itsetunto ja syyllisyysvaiheessa he tuntevat olevansa vastuussa hyväksikäytöstä. Jotkut pelkäävät tuntematonta, kun taas toiset toivovat etenkin kuherruskuukauden aikana, että asiat paranevat tai muuttuvat.