Aunuskeula on muotoiluominaisuus, jota esiintyy pääasiassa antiikin kreikkalaisilla, roomalaisilla ja foinikialaisilla aluksilla Välimeren alueella, mutta joka löytyy historiasta ja muualtakin maailmasta. Tunnetaan myös nimellä rostrum, ram -keula mahdollistaa yhden aluksen hyökätä toiseen törmäämällä siihen suurella nopeudella. Ram -jouset ovat saaneet monia muotoja laivaston historian aikana, mutta kaikki toimivat samalla periaatteella. Ne putosivat vähitellen suosiosta noin 15- ja 16 -luvuilla, kun tykit tulivat valituiksi merivoimien aseiksi, mutta ne olivat erittäin rajallisessa käytössä viimeisenä aseena jo 20 -luvun alussa.
Kutsutaan myös merivoimiksi, tämäntyyppinen ase asennettiin aluksen etuosaan, yleensä vesiviivan alle tai sen alapuolelle. Se oli tavallisesti erottamaton osa aluksen suunnittelua eikä myöhempi jälkiasennus, ja se koostui usein raskaasta pronssista ulokkeesta, joka oli asennettu laivan etuosaan ja ulottui useita jalkoja keulan edestä. Näihin pässeihin käytettiin yleensä pronssia, koska se oli hitaasti syövyttävää merivedessä ja antoi voimakkaan iskun, joka voisi lävistää rungon puun. Käytettiin myös puisia pässejä, ja myöhemmin laivojen pässit valmistettiin samasta raudasta tai teräksestä kuin niiden rungot.
Uskotaan, että oinaan jousen keksivät foinikialaiset tai kreikkalaiset, ja se mainitaan ensimmäisen kerran 7. vuosisadalla eKr. Välimeren alueella se oli merivoimien taistelun ensisijainen ase vuosisatojen ajan, ja melkein kaikki tämän alueen sota -alukset sisälsivät suunnitteluunsa jonkinlaisen oinaskeulan. Alus, jossa on oinaskeula, voi murskata vihollisen aluksen rungon tai leikata sen airot, mikä vähentää sen ohjattavuutta tai jättää sen kuolleeksi veteen.
Muut muinaiset kansat foinikialaisten ja kreikkalaisten lisäksi käyttivät oinaita sota -aluksissa, mukaan lukien roomalaiset ja persialaiset. Tätä asetta käytettiin laivoissa muinaisista ajoista 16 -luvulle asti monista kulttuureista ympäri maailmaa. Noin 3. vuosisadalla eKr. Alusten koon ja miehistön täydennyksen myötä nousutoimista tuli yleisempiä kuin iskuhyökkäykset. Ramming pysyi kuitenkin tärkeänä taktiikkana laivasta alukseen -taistelussa, kunnes alukseen asennetuista tykistä tuli ensisijainen merivoimien ase.
Purjehduskauden aikana pässit asennettiin harvoin laivoihin tai niitä käytettiin meritaistelussa. Kun höyry otettiin käyttöön työntövoimana ja alukset panssaroiduilla rungoilla, kuitenkin rammingista tuli jälleen toteuttamiskelpoinen taistelutaktiikka, vaikka se ei koskaan saanut takaisin suosioansa muinaisina aikoina. Yhdysvaltain sisällissodan rautaiset alukset varustettiin joskus pässillä yrittäessään torjua tämän ajan alusten raskaita panssaroita. Merivoimat pysyivät käytössä 20 -luvun alkuun asti, vaikka ne harvenivat ajan myötä.