Oireyhtymien seuranta on kansanterveystyökalu, joka perustuu väestön terveyttä koskevien tietojen reaaliaikaiseen käyttöön huolenaiheiden tunnistamiseen ja niiden ratkaisemiseen ennen kuin niistä tulee epidemioita. Tämä työkalu perustuu useiden eri lähteiden tietojen yhdistämiseen trendien tunnistamiseksi ja niiden toteuttamiseksi. Kaikki bioterrorismista elintarvikkeiden saastumiseen voidaan tunnistaa nopeammin oireyhtymän valvonnan avulla, jolloin kansanterveysviranomaiset voivat puuttua asiaan ajoissa ja tehokkaasti.
Kansanterveysvirastot käyttävät tätä tekniikkaa havaitakseen tiettyihin oireyhtymiin liittyviä toimintaryhmiä. Esimerkiksi kansanterveysvirasto saattaa haluta seurata influenssatapauksia vakavien tautipesäkkeiden tunnistamiseksi mahdollisimman nopeasti. Siinä tarkastellaan sairaaloiden ja lääkäritoimistojen raportteja, tarkistetaan flunssan kaltaisia oireyhtymiä sairastavien potilaiden nousu ja kiinnitetään erityistä huomiota samankaltaisten tapausten ryhmiin. Siinä tarkasteltaisiin myös tietoja, kuten koulusta ja työstä poissaoloja, liikennemalleja ja niin edelleen, sillä logiikalla, että influenssatapausten lisääntyminen aiheuttaa heijastusvaikutuksen yhteiskunnassa.
Syndrooman seuranta elintarvikeperäisten sairauksien osalta on myös osoittautunut erittäin tehokkaaksi. Historiallisesti elintarvikkeiden epäpuhtauksien aiheuttamat taudinpurkaukset tunnistettiin joskus kauan sen jälkeen. Syndrooman seurannalla näennäisesti toisiinsa liittymättömät tapaukset voidaan yhdistää biostatistiikan käyttöön. Samojen oireiden ilmaantuvuus eri terveydenhuoltolaitoksissa havaitaan, ja tutkijat voidaan lähettää ulos selvittämään, onko epidemia kehittymässä, ja ryhtymään nopeisiin toimiin, jos se tapahtuu.
Raporttien saapumisen odottamisen sijaan oireyhtymän valvonta käyttää aktiivista tiedonhakua. Tiedot, joista on vähän hyötyä erillään, voivat tulla mielekkäämpiä, kun ne yhdistetään muista paikoista peräisin olevaan materiaaliin. Syndroomivalvontaa käytetään monissa maailman maissa eri tasoilla, kaupungin laajuisista kansanterveysohjelmista aina kansallisten virastojen, kuten tautien torjunta- ja ehkäisykeskusten, toimiin.
Oireyhtymän valvontaa kritisoidaan. Yksityisyyden puolustajat väittävät, että koska potilaille ei anneta tietoa tällaisista ohjelmista eivätkä he ehkä voi kieltäytyä, yksityisyyttä voidaan loukata. Kansanterveystyöntekijät vastustavat tätä väitettä sillä, että kansanterveydellisiä huolenaiheita on historiallisesti pidetty epidemioiden ja pandemioiden yhteydessä yksityisyyttä tärkeämpinä. Vaikka yksittäisten tapausten identiteettiä yritetään salata, kansanterveyttä koskevien tietojen keräämistä pidetään ensiarvoisen tärkeänä uusien kansanterveysuhkien tunnistamisessa. Jos tutkimus aloitetaan, tutkijoiden on ehkä tarkastettava potilastiedot täydellisen kuvan saamiseksi taudin leviämisen estämiseksi.