Väestöekologia, alun perin nimeltään autekologia, on tutkimus siitä, miten populaatiot ovat vuorovaikutuksessa ja muuttuvat tietyssä ympäristössä. Tämän tieteen avulla asiantuntijat voivat tarjota kehittyneitä teorioita eri lajien kasvusta tai kuolleisuudesta. Väestöekologiasta saatu tieto on erittäin hyödyllistä suojelutoimille, koska se voi antaa yleiskuvan populaatioiden selviytymiskyvystä.
Yksi nykyaikaisen väestön tasa -arvon isistä on kuuluisa brittiläinen tiedemies Charles Darwin. Thomas Malthuksen aikaisempaa työtä laajentaen Darwin teoretisoi suuren osan siitä, mitä tiedetään lajien kehityksestä selviytymiseksi. Tutkiessaan eläinpopulaatioita, kuten peippoja, Darwin pystyi ymmärtämään, miten eläimet sopeutuivat selviytymään omassa ympäristössään. Väestön ja ympäristön vuorovaikutus muodostaa selkärangan suurelle osalle väestöekologiassa tehdystä työstä.
Väestön käyttäytymisen algoritmit ja mallit aiheuttivat monia keskusteluja asiantuntijoiden välillä koko 20 -luvun. Vaikka useimmat olivat yhtä mieltä siitä, että peruskaavat väestön todennäköisen eloonjäämisasteen määrittämiseksi pitäisi olla olemassa, näistä kaavoista ei ollut suurta yksimielisyyttä. Nykyään väestöekologia esittää joukon kaavioita ja taulukoita määrittääkseen väestön käyttäytymisen periaatteet. Vaikka mikään menetelmä ei ole osoittautunut täydelliseksi, kyky tuottaa suunnilleen tarkkoja ennusteita näyttää lisääntyvän uusien teorioiden kenttätestauksen myötä.
Vaikka väestöekologiaa muodostava tiede ja matematiikka voi olla maallikon vaikea ymmärtää, tulosten arvo on helppo mitata. Kenttä on elintärkeä suojeluryhmien ponnisteluille, koska se antaa malleja ja ennusteita siitä, kuinka hyvin väestö selviytyy ympäristössään. Väestöekologia voi osoittaa vastikään tuodun kasvin tai eläimen vaikutukset paikalliseen ekosysteemiin; tietoja, jotka voivat olla erittäin tärkeitä alueilla, joilla eksoottiset lajit voivat johtaa paikallisten olentojen tuhoon.
Väestöpyrkimyksissä populaatioekologia voi myös ehdottaa, kuinka hyvin tuodut lajit voivat suojellulla alueella, kuten kansallispuistossa tai villieläinten suojelualueella. On kuitenkin jonkin verran huolestuttavaa, että tieteen epätarkkuus voi itse asiassa olla joidenkin raja -alueiden uhanalaisten lajien vahingoksi. Jos malli esittää väärin väitteen, että väestö kukoistaa tai kasvaa voimakkaasti, paikallishallinnot voivat myöntää metsästys- tai keräysluvat mallin eikä todellisten lukujen perusteella. On ehkä parasta muistaa, että luonto on arvaamaton, ja vaikka väestöekologia paranee, se ei voi koskaan ottaa huomioon kaikkia mahdollisia muuttujia ympäristössä.