Sana “spicule” kuvaa terävää tai neulamaista rakennetta. Sitä käytetään useissa eri yhteyksissä tieteissä. Spiculeja voidaan havaita mikroskooppisella ja makroskooppisella tasolla kaikkialla merenpohjasta Aurinkoon. Keskustelun tyyppi on yleensä selvä keskustelun kontekstista.
Biologiassa monet selkärangattomat eläimet käyttävät spiculeja tukeakseen itseään ja luurankoaan. Ne koostuvat erilaisista materiaaleista, riippuen organisaatiosta, joka tekee spiculan, ja niitä löytyy eri paikoista. Sienet ovat klassinen esimerkki organismista, joka käyttää spiculeja. Suurennuksen jälkeen pienet kiteiset rakenteet voidaan nähdä erilaisina kuvioina. Symmetria on usein esillä, ja eri sienilajeilla voi olla erilaisia matriiseja.
Nematodeilla on myös joskus spicules lajista riippuen. Jopa selkärankaiset, kuten sammakot, voivat kehittää näitä rakenteita. Tutkimus mikroskoopilla on yleensä tarpeen spiculan tunnistamiseksi, koska nämä rakenteet ovat tyypillisesti hyvin pieniä, kun ne löytyvät eläimistä. Spikulaarien toiminta vaihtelee myös, toiset tarjoavat tukea, toiset vetävät ja toiset palvelevat esimerkiksi lisääntymisteiden toimintoja.
Asteikon toisessa päässä on aurinkopiikki, plasmapurske, joka voi räjähtää auringon pinnalta erittäin nopeasti. Spiculeen liittyy yleensä nopea magneettikentän vaihtelu, ja sitä voidaan katsella suuritehoisella teleskoopilla tai vastaavalla havaintolaitteella, ja jotkut parhaista kuvista tulevat kiertoradalla olevista laitteista. Aurinkopilkut voivat olla noin 300 kilometriä leveitä, mikä osoittaa niiden vaikuttavuuden ja kuinka kaukana aurinko on Maasta, koska ihmiset eivät voi nähdä niitä paljain silmin, vaikka he olisivat vaarassa pysyä silmävaurioina tuijottaen suoraan aurinko.
Useita hypoteeseja on kehitetty selittämään, miten ja miksi aurinkopilikat muodostuvat, oppiakseen lisää auringosta ja vastaavista tähdistä. Vuodesta 2009 lähtien tähtitieteilijät eivät olleet yksimielisiä näistä valtavista energianpäästöistä, mikä viittaa siihen, että tarvitaan enemmän havaintoja ja tutkimusta koettimista, jotka voisivat ottaa lukemia tietojen keräämiseksi auringon ja sen ympäristön olosuhteista. Tällaisten havaintojen kerääminen voi olla haastavaa, koska aurinko voi vaurioittaa tai tuhota helposti koettimia, jotka pääsevät liian lähelle äärimmäisen kuumaa ja erittäin varautunutta pintaa.