Abscisiinihappo on kasvihormoni, joka on vastuussa lepotilasta ja kasvun estämisestä, muun muassa kasvien kehitysprosesseissa. Kun se havaittiin ja testattiin ensimmäisen kerran, abscisiinihapolla uskottiin olevan merkitystä abscissiossa tai kasvin lehtien tai hedelmien irtoamisessa. Tämä on osa sitä, miten hormoni sai nimensä, vaikka useimmat tutkijat eivät enää usko, että hapolla on tämä tehtävä. Tätä hormonia voi myös tuottaa tiettyinä aikoina stressin alainen kasvi, joka voi ilmetä esimerkiksi veden puutteessa.
Ensimmäistä kertaa abscisiinihappo tunnistettiin ja kuvattiin vuonna 1963. Tutkija Frederick Addicott etsii kumppaneidensa seurassa hormonia, joka aiheutti hedelmien imeytymisen puuvillakasveihin. Eristettiin kaksi eri yhdistettä, ja niitä kutsuttiin tuolloin abscisin I: ksi ja abscisin II: ksi. Jälkimmäinen tuli lopulta tunnetuksi abscisiinihapoksi, vaikka sen roolia pakokaasussa pidetään nyt parhaimmillaan kyseenalaisena. Kaksi muuta tiedemiesryhmää, jotka olivat Addicottin aikalaisia, löysivät myös nämä yhdisteet suunnilleen samaan aikaan.
Yksi tämän hapon tärkeimmistä tehtävistä on keskeyttää solujen kasvu ja jakautuminen, kun kasvien on aika siirtyä lepotilaan, kuten syksyllä. Tähän aikaan vuodesta hormonia tuotetaan silmukoissa, joista tulee hedelmiä seuraavan vuoden aikana. Se ei ainoastaan pysäytä kasvua kasvin eri alueilla, vaan joissakin tapauksissa se aiheuttaa kovan ulkokuoren muodostumisen silmulle, mikä suojaa sitä ankarilta talviolosuhteilta. Lepotilan päättyessä tuotetaan muita hormoneja, jotka toimivat abscisiinihappoa vastaan, aiheuttaen kasvun kasvua.
Molemmat hormonit ovat aina jossain määrin läsnä kasvissa, mutta niiden suhteellinen taso määrää kasvin kasvun tilan. Abscisiinihappo voi toimia myös kasvukauden aikana stressinhallintamekanismina. Erityisesti se aiheuttaa lehtien pienet huokoset, jotka tunnetaan nimellä stomata, sulkeutuvat, kun vettä on vähän. Tämä hidastaa nopeutta, jolla vesi voi poistua lehdistä, mikä säilyttää kasvien elämän. Lopuksi kasvi voi myös tuottaa tätä happoa vasteena vammaan, jolloin se indusoi tiettyjen proteiinien synteesiä, jotka edistävät vamman paranemista.