Ediacaranin eliöstö on salaperäinen elämäntapa, joka löytyy fossiilisista ennätyksistä ennen kambrian aikakautta, joka alkoi noin 542 miljoonaa vuotta sitten. Ne olivat ensimmäisiä monisoluisia elämänmuotoja, jotka jättivät fossiileja. Paleontologit eivät ole edes täysin samaa mieltä siitä, voidaanko Ediacaranin eliöstö luokitella nykyisen biologisen luokitusjärjestelmän avulla.
Noin 610 miljoonaa vuotta sitten syntynyt Ediacaranin eliöstö oli suurelta osin kadonnut Cambrian aikakauden alkuun mennessä. Jotkut paleontologit uskovat, kuinka vieraita ne ovat nyky-elämälle, ja että Ediacaranin eliöstö oli ”epäonnistunut kokeilu”, joka kuoli sukupuuttoon, ja että biologinen monimuotoisuus, joka myöhemmin syntyi kambriasta, perustui toiseen yksisoluisten organismien evoluutioon. Noin 100 erilaista Ediacaran -lajia on kuvattu, ja noin 10 selviytyi ajanjakson jälkeen.
Ediakaranina tunnettu aikakausi alkoi 630 miljoonaa vuotta sitten, heti 220 miljoonan vuoden pituisen kryogeenisen ajanjakson jälkeen, jolle oli tunnusomaista kaksi planeetan historian pahinta jäätikköä, joiden joidenkin paleontologien mielestä maapallo oli täysin jäässä. Hyvin pian jään väistymisen jälkeen ilmestyvät ensimmäiset alkion kaltaiset fossiilit, vaikka jotkut ajattelevat, että nämä ovat vain erittäin suurten bakteerien fossiileja. Jos alkiot ovat todellisia, monisoluinen elämä on saattanut ilmestyä vain muutama miljoona vuotta sen jälkeen, kun lauhkea sää on palannut Maahan.
Ediacaranin eliöstöön kuuluu nilviäisten kaltainen Kimberella, jota alun perin pidettiin laatikko-meduusoina; erittäin yksinkertainen sipulimainen Vernanimalcula, yksi kaikkien kahdenvälisten eläinten varhaisimmista esi-isistä; levymäinen Ediacaria, joka olisi voinut olla kasvi, eläin tai sieni; pussin muotoinen Pteridinium, josta puuttuu käytännössä kaikki perinteisesti monisoluiseen elämään liittyvät ominaisuudet; Dickinsonia, munanmuotoinen, harjuinen mato; ja Cyclomedusa, lukuisin Ediacaranin fossiili, pohjassa oleva polyyppi.
Ensimmäisinä varsinaisina eläiminä Ediacaranin eliöstö kiinnostaa suuresti evoluutiobiologeja. Jotkut kerrostumat, joista ne löytyvät, ovat huomattavan hyvin säilyneitä. Niiden avulla ei voida analysoida vain monia lajeja, vaan myös niiden kehitysvaiheita toukista nuoriin aikuisiin.