Elektrofiili on atomi, ioni, molekyyli tai jopa yhdiste, jolla on affiniteetti elektroneihin, mikä tarkoittaa, että sillä on taipumus varautua negatiivisesti. Kaikkia näitä ryhmiä kutsutaan elektrofiilisiksi reagensseiksi. Ne toimivat elektronin vastaanottajina kemiallisen reaktion aikana.
Sanan “elektrofiili” kirjaimellinen merkitys on “elektronia rakastava”, mikä osoittaa sen taipumuksen houkutella elektroneja. Kun elektrofiili on vapaa ympäristössä, sillä on positiivinen varaus, koska yksi tai useampi elektroni puuttuu yhdestä sen atomeista tai molekyyleistä. Jotta kemiallinen reaktio voidaan suorittaa, elektrofiilin on oltava lähellä yhdistettä tai ryhmää, jolla on ylimääräinen negatiivinen varaus ja jolla on taipumus luovuttaa elektroneja. Tällaista ryhmää kutsutaan nukleofiiliksi. Kun elektrofiili on sellaisen reaktiokumppanin läheisyydessä, se hyväksyy elektroniparin nukleofiilistä ja suorittaa sidosreaktion, joka johtaa uusiin kemiallisiin yhdisteisiin.
Positiivisesti varautuneiden yhdisteiden tai ryhmien lisäksi polarisoidut molekyylit, jotka ovat kokonaisuudessaan neutraaleja, voivat itse asiassa käyttäytyä elektrofiileinä, kun niiden elektrofiilinen osa on lähellä nukleofiilia. Elektrofiilejä pidetään yleisesti Lewis -hapoina, mikä on termi yhdisteille, jotka todella vastaanottavat elektroneja kemiallisen reaktion aikana. Jotkut niistä ovat BrØnsted-happoja, ja nämä ovat yhdisteitä, jotka todella luovuttavat protoneja tai vety-plus-ioneja kemiallisen reaktion aikana. Joka tapauksessa tulos on, että elektrofiili on negatiivisesti varautunut.
Kemikaalien elektrofiilinen ominaisuus näkyy orgaanisessa kemiassa. Elektrofiili on yleensä yksi edellä mainituista yhdisteistä, ja nukleofiili on suuri orgaaninen molekyyli. Sidos tapahtuu joko vähentämällä hiiliatomien kaksois- tai kolmoissidokset, muiden olemassa olevien ryhmien elektrofiilinen aromaattinen substituutio tai kiinnittymällä monimutkaisen orgaanisen molekyylin polarisoituun osaan.
Elektrofiilit luokitellaan myös niiden reaktiivisuuden tai niiden taipumuksen mukaan hyväksyä elektroneja. Tämän reaktiivisuuden mitta on ns. Elektrofiilisyysindeksi ω, joka osoittaa sen makroskooppisen sähkötehon. Korkeampi elektrofiilisyysindeksi osoittaa, että yhdiste on elektrofiilisempi.