Palo on seurausta kemiallisesta reaktiosta, joka tapahtuu, kun polttoaine ja happi reagoivat ja vapauttavat lämpöenergiaa. Lämmitettäessä polttoainetta vapautuu kaasua, ellei se ole jo kaasumuotoa. Tällöin kaasun molekyylit erottuvat ja reagoivat hapen kanssa. Tämä kemiallinen reaktio tunnetaan palamisena. Vaikka nykyään tiedämme, kuinka aineet syttyvät ja palavat, 17- ja 18 -luvun tutkijat eivät ymmärtäneet tosiasioita hyvin. Tuolloin uskottiin, että kaikki palava sisälsi näkymätöntä ainetta, joka tunnetaan nimellä flogiston. Termiä “flogiston” käytti ensimmäisenä saksalainen lääkäri Johann Joachim Becher 1660 -luvulla ja kehitti edelleen kemisti Georg Ernst Stahl. Stahl kehitti teorian, jonka mukaan flogistoni oli materiaalisesti yhtenäinen kaikissa sitä sisältävissä kappaleissa ja vapautui ilmaan palamisen ja kalsinoinnin aikana. Flogistoniteoria korvattiin Antoine-Laurent Lavoisierin hapettumisteorialla. Lavoisierin käsittelemät käsitteet olivat vallankumouksellisia, minkä vuoksi monet viittaavat häneen modernin kemian perustajana.
Lisää 18 -luvun kemiasta:
Termi “flogiston” tulee kreikan sanasta “syttyvä”.
Yksi aikamme merkittävimmistä läpimurtoista oli hapen löytäminen Joseph Priestleyltä vuonna 1774. Tämä löytö auttoi tutkijoita selittämään, kuinka asiat palavat.
Lavoisier julkaisi ensimmäisen modernin elementtitaulukon oppikirjassaan Kemian elementit vuonna 1789.