Plasmakonsentraatio on mitta siitä, kuinka paljon yhdistettä on plasmanäytteessä. Tämä voi olla tärkeä tieto sairauden diagnosoinnissa, hoidossa ja hoidossa. Laboratoriotestaus on saatavilla monissa tiloissa nopeiden plasmakonsentraatiotietojen saamiseksi, joita voidaan tarvita potilaan seurannassa. Monimutkainen testaus voi vaatia näytteiden lähettämistä tähän palveluun erikoistuneeseen laboratorioon varmistaakseen tulosten paikkansapitävyyden.
Yksi syy plasmakonsentraation käyttöön on testata luonnollisesti kehosta löytyviä yhdisteitä, kuten tulehdukseen liittyvää C -reaktiivista proteiinia. Ihmisillä, joilla on epänormaali veren kemia, saattaa olla terveysongelmia. Selvittäminen, mitkä yhdisteet ovat epätasapainossa, voi auttaa määrittämään ongelman luonteen. Testeissä voidaan havaita epätavallisen korkeita tai matalia pitoisuuksia, ja niitä voidaan käyttää diagnoosin tai hoitosuunnitelman perustana. Potilas voi esimerkiksi tarvita tulehduskipulääkkeitä.
Toinen plasmapitoisuustestin tarkoitus on seurata lääkitystä ottavaa potilasta. Jotkut lääkkeet perustuvat plasman pitoisuuteen sen sijaan, että niitä annettaisiin tavanomaisena annoksena. Annosta nostetaan hitaasti, kunnes testaus paljastaa, että se on saavuttanut tehokkaan tason veriplasmassa. Kun tämä piste on saavutettu, annos voidaan vakauttaa pitämään taso riittävänä. Tehokkuusalueet voivat vaihdella joillakin lääkkeillä, jolloin potilaat voidaan arvioida, kun he alkavat päästä tavoitealueelle pienimmän mahdollisen tehokkaan annoksen määrittämiseksi.
Testaus voi myös osoittaa, kuinka nopeasti potilas poistaa lääkkeen kehosta, mikä voi antaa tärkeitä vihjeitä maksan ja munuaisten toiminnalle. Potilaat saattavat tarvita seurantaa, jos he ovat tehohoidossa, jossa elimet voivat epäonnistua ja voivat vaikuttaa veren kemiaan. Tämä rutiinitestaus voi sisältää veriplasman tarkastuksia ongelmien varhaisten merkkien tunnistamiseksi. Hoitosuunnitelmat voivat sisältää testauksen tietyin väliajoin, jotta voidaan tarkistaa avainyhdisteiden pitoisuus plasmassa, ja toimintasuunnitelmat, jotka on tehtävä, jos ne muuttuvat.
Laboratoriot voivat tarjota vertailualueita, kun ne raportoivat plasman pitoisuutta. Tämän avulla joku, joka lukee tulokset, voi määrittää, näyttääkö potilas olevan normaalialueella. Yleisesti tilattujen testien avulla lääkärit ja sairaanhoitajat voivat tuntea alueen, eikä niitä tarvitse muistuttaa. Jos odottamattomia poikkeavuuksia ilmenee, voidaan suositella lisätestejä saadakseen lisätietoja siitä, mitä tapahtuu ja mitkä toimenpiteet olisivat suositeltavia ongelman ratkaisemiseksi.