Termiä “harmaa hölmö” käytetään kuvaamaan teoreettista tapahtumaa, jossa nanoteknologia valloittaisi ja kuluttaisi luonnonympäristön ja peittäisi maapallon elottomana harmaana. Käsite esiteltiin ensimmäisen kerran 1980 -luvun kirjassa The Engines of Creation, ja monet tieteiskirjailijat ottivat sen innokkaasti omakseen. Todellinen todennäköisyys, että tällainen tapahtuma tapahtuu todellisessa maailmassa, on äärimmäisen pieni, ja monet ihmiset, mukaan lukien harmaan goo -teorian luoja, ovat itse asiassa täysin hylänneet tämän mahdollisuuden.
Harmaan hölmön ajatus on, että itsestään kokoontuvat nanohiukkaset voisivat teoriassa alkaa ylittää tarkoituksensa, jota varten ne on suunniteltu, ja rakentaa monenlaisia asioita ympäröivästä luonnosta. Nämä replikointilaitteet alkoivat lopulta hajottaa ympäristöä etsiessään rakennusmateriaaleja, ja jos he voisivat liikkua, he voisivat hitaasti syödä ympäristön leviäen yhä nopeammin, kun he rakensivat enemmän itsestään. Teorian mukaan syntyneet luomukset eivät välttämättä ole toiminnallisia, mutta ne tuhoavat tehokkaasti ympäristön ja voivat levitä avaruuteen.
Itse asiassa tällaisia kokoonpano- ja replikointihiukkasia ei välttämättä tarvita nanoteknologiassa, ja tekniikka voidaan suunnitella hyvin tarkasti estämään juuri tällainen skenaario. Lisääntynyt tietoisuus ja huolet luonnon ympäristöstä ovat saaneet monet alan johtavat tutkijat suunnittelemaan vikasietosuojat, jotka on suunniteltu estämään harmaata menoa. Tutkijat ovat huomauttaneet, että nanoteknologiaa, joka pystyy luomaan tällaisen skenaarion, ei ole edes edes keksitty ja sitä ei ehkä koskaan keksitä.
Vaikka harmaata paskaa ei todennäköisesti tapahdu, on esitetty joitakin oikeutettuja huolenaiheita nanoteknologian laajasta käytöstä. Tutkijat ovat osoittaneet, että joillakin nanohiukkasilla näyttää olevan haitallinen vaikutus luontoon. Esimerkiksi kalat voivat kehittää ongelmia kosmeettisissa hiukkasissa, jotka päätyvät vesihuoltoon. Tämä tutkimus viittaa siihen, että nanoteknologiaa on testattava huolellisesti valvotussa ympäristössä ennen sen julkaisua.
Huolimatta purkamisesta, harmaata goo -teoriaa käsitteleviä artikkeleita ilmestyy mediaan silloin tällöin, mikä laukaisee uuden paniikkikierroksen nanoteknologiasta ja sen mahdollisista seurauksista. Myös tieteiskirjallisuuden luojat nauttivat konseptin kanssa leikkimisestä ja tutkivat ajatusta pienistä roboteista, jotka voivat tuhota maailman kokonaan vahingossa ihmisen jatkuvan teknologisen kehityksen seurauksena.