Pariisin sopimus on sopimus Ison -Britannian kuningaskunnan ja sen 13 entisen siirtokunnan välillä Pohjois -Amerikassa, joka tunnetaan nykyään Yhdysvalloina. Sopimus allekirjoitettiin 3. syyskuuta 1783, ja se lopetti virallisesti Amerikan vapaussodan, joka alkoi vuosia aikaisemmin vuonna 1775 Lexingtonin ja Concordin taisteluissa. Yhdysvaltain lainsäädäntö- ja toimeenpanovallan liittovaltion kongressi ratifioi sen 14. tammikuuta 1784, ja Englannin kuningas George III hyväksyi sen 9. huhtikuuta 1784. Kuukautta myöhemmin kaksi allekirjoitettua asiakirjaa vaihdettiin arvovaltaisten välityksellä Pariisissa , mikä sai aikaan nimen.
Yhdysvaltojen ja Ison -Britannian hallituksen edustajat tapasivat Pariisissa Hotel d’Yorkissa lähellä Ison -Britannian suurlähetystöä. Amerikkalaisia läsnä olivat John Adams, Benjamin Franklin ja John Jay. Britannian parlamentti lähetti David Hartleyn. Vaikka se ei ollut virallisesti osa Pariisin sopimusta, Amerikan vallankumouksellisen sodan diplomatiassa oli edustajia Ranskasta, Espanjasta ja Alankomaiden tasavallasta, jotka olivat käyttäneet tilaisuutta liittyä konfliktiin amerikkalaisten puolella. Ison -Britannian ja näiden maiden välillä solmittiin erilliset rauhansopimukset.
13 siirtokuntaa kapinoivat vanhempiensa valtakuntaa vastaan 1770 -luvun alussa. Yksinkertaiset kansalaistottelemattomuudet, kuten Bostonin teekutsut, korvattiin pian täysimittaisella sodalla vuonna 1775. Itsenäisyyden puolesta Amerikan vallankumouksellinen sota oli lopulta kestämätön briteille sekä kustannuksiltaan että työvoimaltaan. Lähes vuosikymmenen konfliktin jälkeen Britannian kruunu joutui löytämään poliittisen ratkaisun, joka tyydytti juuri perustetun Yhdysvaltojen ja sen liittolaiset.
Pariisin sopimus sisälsi useita eri määräyksiä, jotka vahvistivat uuden kansakunnan oikeudet brittien ja maailman silmissä. Esipuheen mukaan sopimus hyväksyttiin Jumalan tahdolla. Sen tarkoituksena oli palauttaa kahden kansan väliset suhteet ja turvata pysyvä rauha. Sopimuksen aikomuksista huolimatta monet järjestelyyn kuulumattomista tekijöistä johtivat kuitenkin lopulta vuoden 1812 sotaan.
Ensinnäkin sopimuksessa määrättiin, että Ison -Britannian kruunun oli tunnustettava kunkin valtion itsenäisyys. Se joutui myös luopumaan kaikista vaatimuksista, jotka koskivat uuden maan rajojen sisäisiä alueita, jotka sovittiin Kanadan olemassaolon jatkamiseksi. Pariisin sopimus myönsi myös kalastusoikeudet Yhdysvalloille Newfoundlandin rannikolla ja koko Saint Lawrencen lahdella. Lisäksi arvohenkilöt suostuivat sallimaan pääsyn Mississippi -joelle sekä briteille että amerikkalaisille.
Vastineeksi näistä määräyksistä uusi hallitus suostui palauttamaan maan ja omaisuuden kruunua tukeneille uskollisille. Kaikki brittiläisille ja armeijalle edelleen kuuluva omaisuus oli luovutettava vahingoittumatta. Tämä sisälsi orjia. Molemmat osapuolet sopivat maksavansa velkoja yksityisille yrityksille kansallisuudesta riippumatta. Lisäksi kaikki sotavangit piti vapauttaa.