Hepburn Act on laki, jonka Yhdysvaltain lainsäätäjä hyväksyi vuonna 1906 ja jonka tarkoituksena oli säännellä rautatiealaa. Tuolloin monopoliasemassa olevat öljy -yhtiöt käyttivät valtaansa rautateillä, ja Hepburn -laki oli toimenpide näiden yritysten kasvavan voiman tarkistamiseksi. Laki toteutti useita toimenpiteitä estääkseen monopolistisen käyttäytymisen ja laajensi Interstate Commerce Commissionin (ICC) – valtiollisen elimen, joka oli vastuussa rautateiden sääntelystä, toimivaltaa.
Yksi Theodore Rooseveltin ensisijaisista tavoitteista puheenjohtajakaudella oli rautateiden parempi sääntely. Hepburn -laki yhdistettynä Elkins -lakiin, jonka Yhdysvaltain lainsäätäjä hyväksyi vain kolme vuotta ennen, toimi juuri tämän vuoksi. Laki oli osa lainsäädäntöä, joka annettiin progressiivisella aikakaudella, joka kesti 1890 -luvulta 1920 -luvulle ja jonka tarkoituksena oli rajoittaa kasvavien teollisten monopolien valtaa.
Suurin ongelma rautatiealalla Hepburn -lain aikaan oli öljy -yhtiöiden voima eri yhtiöihin nähden. Öljy -yhtiöt olivat investoineet niin voimakkaasti rautateihin, että pystyivät vaatimaan alennuksia öljyn kauttakulusta maksetuista maksuista. Sen jälkeen kun Elkins Act teki tällaiset alennukset laittomiksi vuonna 1903, öljy -yhtiöt löysivät tiensä kyseisen asetuksen mukaan vaatimalla tietyissä olosuhteissa ilmaista kauttakulkua. Hepburn -laki rajoitti näiden ilmaisten kulkulupien myöntämistä, mikä vaikeutti öljy -yhtiöiden käyttää vipuvaikutustaan välttääkseen maksuja rautatieyhtiöille.
Hepburn -laki laajensi myös Interstate Commerce Commissionin valtaa monin tavoin. Lain hyväksymisen jälkeen ICC pystyi sanomaan enimmäishinnat, joita rautatiet voisivat veloittaa palveluistaan. Kansainvälinen rikostuomioistuin alkoi myös vaatia rautatieyrityksiä ottamaan käyttöön yhdenmukaiset kirjanpitokäytännöt, mikä antoi ICC: lle paremmat mahdollisuudet valvoa toimintaa. Lisäksi Hepburn -lain hyväksymisen jälkeen, jos rautatieyhtiö valitti ICC: n päätöksestä, todistustaakka oli nyt rautateillä eikä ICC: llä. Toisin sanoen rautateillä oli velvollisuus osoittaa, miksi ICC oli väärässä valituksessa, kun taas ennen Hepburn Actin hyväksymistä ICC: llä oli velvollisuus osoittaa, miksi kyseinen rautatie oli väärässä.