American Anti-Slavery Society oli lakkauttamisryhmä, joka perustettiin vuonna 1833 laittoman orjuuden kieltämiseksi, mikä oli tuolloin laillista Yhdysvalloissa. Itse asiassa vuoden 1820 Missourin kompromissi varmisti orjuuden säilymisen ja kasvun lähitulevaisuudessa. Paikallisia lakkautusjärjestöjä oli olemassa, mutta ne eivät olleet kovin onnistuneita. American Colonization Society (ACS), joka kannatti vapautettujen orjien “kotiuttamista” Afrikkaan, sai jonkin verran tukea, mutta oli kiistanalainen. Toisaalta väkivaltaiset orjakapinat, kuten Nat Turnerin vuoden 1831 kansannousu, tappoivat vain ihmisiä ja vahvistivat eteläisten päättäväisyyttä määrätä ankaraa kurinalaisuutta kapinoiville orjilleen.
Tässä epävakaassa poliittisessa ilmapiirissä orjuuden vastainen yhdistys perustettiin kansalliseksi järjestöksi Philadelphian laillistamiskokouksessa. Kaksi amerikkalaista, jotka ovat näkyvästi laillistamispiireissä, William Lloyd Garrison ja Arthur Tappan, ovat yleensä ansioituneet yhdistyksen perustamisessa. Garrison kirjoitti perustamisilmoituksen, joka luonnehtii orjuuden pääasiassa synniksi ja vaati sen poistamista ilman orjanomistajien vastiketta tai korvausta. Korvaamalla orjien pitäjät vapautetuista orjista tunnistaisivat heidät edelleen omaisuudeksi, jolla on vain taloudellista arvoa, Garrison perusteli. Julistuksessa kritisoitiin ACS: n tavoitteita “harhaanjohtaviksi, julmiksi ja vaarallisiksi”.
Erittäin menestyksekkäästi asetetuissa tavoitteissaan perustaa lukuja valtakunnallisesti, orjuuden vastaisella yhdistyksellä oli huipussaan yli 1300 paikallista lukua ja neljännesmiljoonaa jäsentä valtakunnallisesti. Frederick Douglass, joka oli paennut orjuudesta nuorena miehenä ja josta itsestään oli tullut merkittävä lakkautusliikkeen johtaja, oli Seuran johtaja ja puhui usein sen kokouksissa. Muut vapautetut ja paenneet orjat olivat Seuran jäseniä, mutta suurin osa sen jäsenistä oli peräisin hyväntekeväisyys- ja uskonnollisista piireistä. Orjuuden vastaisen yhdistyksen tavoitteet olivat kuitenkin hyvin kiistanalaisia, ja sen kokoukset olivat toisinaan häiriintyneitä, ja osa sen toimistoista ja painokoneista tuhoutui.
Vuonna 1834 anti-abolitionistiset mellakat, joita joskus kutsutaan Farren-mellakoiksi, liikkuivat New Yorkin kaduilla neljän päivän ajan. Näiden mellakoiden syiden katsotaan yleensä olevan perustavanlaatuinen väärinkäsitys Seuran tavoitteista. Mellakoiden jälkeen jotkut Seuran jäsenet, mukaan lukien Tappan, tunsivat olevansa velvollisia antamaan lausunnon selventämään näitä tavoitteita. He väittivät, etteivät ne edistäneet esimerkiksi rotujen välistä avioliittoa eivätkä kannustaneet laittomuuteen tai liittovaltion vallankaappaukseen.
Jännitteet kiristyivät yhteiskunnassa. Garrison otti radikaalin kannan tuomita Yhdysvaltain perustuslain lailliseksi orjuudeksi. Lisäksi hän ja hänen leirinsä tukivat naisten olettamusta merkittävistä rooleista yhteiskunnassa.
Vuonna 1839 Tappan ja hänen maltillisemmat kannattajansa erosivat seurasta ja muodostivat Amerikan ja ulkomaisen orjuuden vastaisen yhdistyksen. He olivat suuntautuneita työskentelemään järjestelmässä käyttäen tavoitteidensa saavuttamiseksi sellaisia työkaluja kuin moraalinen houkutteleminen ja poliittinen toiminta. Vuonna 1840 he perustivat Vapauspuolueen, jonka tarkoituksena oli asettaa lakkauttavia ehdokkaita julkisiin virkoihin.
Kielto abolitionistisen liikkeen sisällä ei kuitenkaan hidastanut orjuuden vastaisten tunteiden kasvua. Orjuudesta tuli suurempi kysymys paikallisvaaleissa ja lopulta myös kansallisissa vaaleissa, kun muodostettiin vapaata maaperää ja republikaanisia puolueita. Vuoden 1860 vaaleissa Abraham Lincoln siirtyi Valkoiseen taloon ja käynnisti tapahtumasarjan, joka johti sisällissotaan ja Yhdysvaltojen perustuslain 13., 14. ja 15. tarkistuksen hyväksymiseen. Nämä muutokset eivät ainoastaan lopettaneet orjuutta instituutiona Yhdysvalloissa, vaan virallisesti tekivät vapautetuista orjista Yhdysvaltain kansalaisia, joilla on kaikki siihen liittyvät oikeudet ja etuoikeudet.
Se, että vapaita orjia tai heidän lapsiaan tai edes lastenlapsiaan ei myönnettäisi täydellisille kansalaisoikeuksille vielä vuosisadan ajan, ei heikentänyt orjuuden vastaisen yhdistyksen ja sen synnyttämien eri ryhmien työtä. Heidän tavoitteensa oli suurelta osin saavutettu. Orjuus oli kielletty Yhdysvalloissa, entisille orjaomistajille ei maksettu korvausta, eikä vapautettujen orjien kotiuttamista pidetty virallisena politiikkana vapautumisen jälkeen. Niinpä vuonna 1870 orjuuden vastainen yhdistys julisti voiton ja hajosi.