19 marraskuu 1863
Seitsemänkymmentä vuotta sitten isämme synnyttivät tälle mantereelle uuden kansan, joka syntyi vapaudesta ja on omistautunut väitteelle, että kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi.
Nyt olemme mukana suuressa sisällissodassa ja testaamme, kestääkö tuo kansa tai mikä tahansa kansakunta, joka on niin suunniteltu ja omistautunut. Meidät tavataan tuon sodan suurella taistelukentällä. Olemme tulleet vihkimään siitä osan täällä kuolleiden lopulliseksi leposijaksi, jotta kansakunta voisi elää. Näin voimme kaikin tavoin tehdä. Mutta laajemmassa mielessä emme voi vihkiä, pyhittää, pyhittää tätä maata. Rohkeat miehet, elävät ja kuolleet, jotka kamppailivat täällä, ovat pyhittäneet sen paljon enemmän kuin meidän heikko voimamme lisätä tai vähentää. Maailma ei juurikaan huomaa eikä muista kauan, mitä sanomme täällä, mutta se ei voi koskaan unohtaa, mitä he tekivät täällä.
Se on pikemminkin meille eläville, me täällä olemme omistautuneet edessämme olevaan suureen tehtävään – että näiltä kunnioitetuilta kuolleilta otamme enemmän omistautumista sille asialle, jota varten he ovat täällä antaneet viimeisen täyden omistautumisen –, että me täällä päätämme vahvasti, että nämä kuolleet eivät ole kuolleet turhaan, jotta tämä kansa saisi uuden vapauden syntymän ja kansan hallituksen, sillä ihmiset eivät katoa maan päältä.