Viisi hyvää keisaria olivat viisi Rooman keisaria, jotka hallitsivat peräkkäin vuosina 96-180. Näiden keisarien hallintoa leimasi suhteellisen rauhan, vakauden ja vaurauden aika Rooman valtakunnalle, ja jotkut ihmiset ajattelevat tätä aikaa eräänlaiseksi roomalaisen yhteiskunnan kulta -ajaksi. Tänä aikana keisarit osallistuivat useisiin hankkeisiin julkisten rakenteiden rakentamisesta rauhanomaisiin sopimuksiin ihmisten kanssa imperiumin kaukaisissa osissa varmistaen, että he jättivät pysyvän perinnön.
Viisi hyvää keisaria olivat järjestyksessä Nerva, Trajanus, Hadrianus, Antonius Pius ja Marcus Aurelius. Nämä miehet olivat erottamiskykyisiä, koska heidät kaikki adoptoitiin ansaitakseen valtaistuimen sen sijaan, että he perisivät sen. Asiantuntijat viittaavat siihen, että he saivat kansan kannatusta toimimalla läpi Rooman poliittisten rivejen sen sijaan, että he vain perisivät valtakunnan, ja heidän maltillinen politiikkansa ja puolustustottumuksensa auttoivat ylläpitämään rauhaa ja vakautta Rooman valtakunnassa. Koska monet Rooman keisarit, jotka perivät valtaistuimen, olivat kuuluisia korruptiostaan ja epäkeskisyydestään, ja heidän sääntöjään leimasivat poliittiset juonittelut ja kaaos, kun ihmiset hyökkäsivät vallasta. Heidät adoptoituna nämä viisi miestä kiertivät monia näistä asioista.
Termin keksi Machiavelli. Vuodesta 1503 lähtien lukuisat muut historioitsijat ovat tutkineet näitä keisareita ja kommentoineet heidän rooliaan Rooman historiassa.
Machiavellin mukaan näiden keisarien sääntö oli ”hyvä”, mikä merkitsi poikkeamista aikaisempien hallitsijoiden usein epätoivoisista ja hulluista teoista. Muut historioitsijat tukevat tätä ajatusta lisäämällä, että viiden hyvän keisarin sääntö merkitsi hyveellisten ja viisaiden päätösten aikaa, mikä teki Rooman valtakunnasta miellyttävämmän ja tuottavamman asuinpaikan.
Valitettavasti imperiumille valtavan turbulenssin alku merkitsi Marcus Aureliuksen hallintoa, ja nämä ongelmat pahenivat vain hänen kuolemansa jälkeen. Sosiaaliset levottomuudet, poliittiset ongelmat ja taloudelliset kysymykset alkoivat vaivata Rooman valtakuntaa, ja naapurialueet alkoivat saalistaa Roomaa aistimalla verta vedessä. Vuonna 476 valtakunta romahti kokonaan ja päättyi 500 vuoden roomalaisen vallan aikana Euroopassa.