Balfourin julistuksia on kaksi. Ensimmäinen tapahtui 2. marraskuuta 1917 ensimmäisen maailmansodan raivotessa, ja se sai Ison -Britannian tunnustamaan, että juutalaisen kotimaan pitäisi olla Palestiinassa. Toinen Balfourin julistus on vähemmän tunnettu, ja se oli seurausta kuudennesta keisarillisesta konferenssista, joka oli vuonna 1926 järjestetty kuuden Britannian valtakunnan pääministerien kokous. Tämä julistus vakiinnutti itsenäisyyden ja tasa -arvon niille valtakunnalle. Molemmat julistukset on nimetty Arthur James Balfourille, pitkäaikaiselle valtiomiehelle 20-luvun alussa, jonka uran aikana hän palveli Ison-Britannian parlamentissa, työskenteli Ison-Britannian pääministerinä ja vietti aikaa hallituksen tehtävissä.
Ensimmäisen Balfourin julistuksen aikaan Balfour oli kansanedustaja ja pääsihteeri David Lloyd Georgen liittohallituksen ulkoministeri. Sionistit, juutalaisen poliittisen liikkeen jäsenet, jotka etsivät juutalaista valtiota Lähi -idästä, olivat lobbanneet Ison -Britannian hallitusta tunnustaakseen juutalaisen kotimaan tarpeen. Britannian kabinetissa käytyjen keskustelujen jälkeen Balfour lähetti kirjeen lordi Walter Rothschildille – kansainväliselle rahoittajalle, entiselle kansanedustajalle ja sionistiliikkeen johtajalle -, jossa todettiin, että Ison -Britannian hallitus tukee kansallista kotia juutalaisille Palestiinassa. Britannia oli ensimmäinen maailmanvalta, joka antoi tällaisen julistuksen, ja se tunnettiin Balfourin julistuksena.
Balfourin julistuksessa todettiin, että Iso -Britannia tekee kaikkensa juutalaisen kotimaan tavoitteen saavuttamiseksi. Se sanoi myös, että Palestiinassa ei olisi ennakkoluuloja ei-juutalaisia kohtaan. Toisaalta muiden maiden juutalaisten oikeuksia ja poliittista asemaa ei rajoiteta.
Tämä julistus annettiin ennen ensimmäisen maailmansodan päättymistä vuonna 1918. Versailles’n sopimus, rauhansopimus, joka saatiin päätökseen vuonna 1919, hajosi neljän vuosisadan vanhan Ottomaanien valtakunnan ja loi mandaatit Lähi-itälle sen määrittämiseksi, mitä alueita liittolaiset hallitsevat . Balfourin julistuksen ehdot sisältyivät Palestiinan toimeksiantoon, joka antoi brittien hallita kyseistä aluetta. Kansainliiton hyväksymässä toimeksiannossa tunnustettiin juutalaisten historiallinen yhteys alueeseen ja kehotettiin alueen hallitsevaa valtaa, Iso -Britanniaa, luomaan juutalainen kotimaa. Kun Balfourin julistus ja Palestiinan toimeksianto olivat oppaana, juutalaiset alkoivat asettua Britannian kontrolloimaan Palestiinaan 1920-luvulla.
Arabeille oli kuitenkin annettu lupauksia auttaa liittolaisia voittamaan Palestiinaa hallinneet turkkilaiset. Tämä johti Palestiinan toimeksiannon jakamiseen. Britit asettivat osan arabien hallinnosta. Pohjimmiltaan britit loivat rajat Israelille ja Jordanialle. Arabit olivat vastustaneet Balfourin julistuksen ehtoja ja ottivat pian yhteyttä Palestiinan juutalaisiin ja loivat perustan Israelissa jatkuneelle väkivallalle.
Toinen Balfourin julistus tuli 15. marraskuuta 1926 raporttina komitealta, jonka puheenjohtaja Balfour toimi Ison -Britannian valtioiden välisistä suhteista. Balfour, joka oli tuolloin 78 -vuotias, ei enää ollut ulkoministeri, vaan neuvoston puheenjohtaja – edelleen huippupaikka Britannian kabinetissa. Valiokuntaan kuuluivat Kanadan, Etelä -Afrikan, Australian, Uuden -Seelannin ja Irlannin vapaavaltion pääministerit. Intia ei sisällytetty raporttiin, koska sen asema Ison -Britannian valtakunnassa oli jo vahvistettu vuoden 1919 Intian hallituksen laissa, joka mahdollisti intiaanien osallistumisen maansa hallintaan.
Tämän keisarillisten suhteiden komitean tehtävänä oli luoda perustuslaki koko Britannian valtakunnalle. Valiokunta kuitenkin päätti, että tällaisella pyrkimyksellä ei ole mitään järkeä imperiumin kauaskantoisen luonteen, erilaisten historioiden ja erilaisten kulttuurien vuoksi. Balfourin raportti vahvisti tasa -arvon maiden ja Ison -Britannian välillä. Imperiumin maat alkoivat suositella kenraalikuvernöörejä, jotka olivat de facto valtionpäämiehiä jokaisessa Ison-Britannian kruunun alaisuudessa, sen sijaan, että Ison-Britannian hallitus olisi tehnyt suosituksen.
Balfourilla oli keskeinen rooli tunnustettaessa juutalaisen kotimaan tarve, mikä johti lopulta siihen, että Israelista tuli maa. Israel ja juutalaiset juhlivat Balfourin päivää ensimmäisen Balfourin julistuksen vuosipäivänä. Toista Balfourin julistusta ei juhlita, sillä se loi puitteet Britannian imperiumin maille, jotka lopulta itsenäistyivät.