Tullimaksut ovat rahasumma, joka on maksettava maasta toiseen tuotavan tai viedyn tavaran hinnan yläpuolelle. Pohjimmiltaan tariffit ovat tavaroista kannettava vero, jonka tarkoituksena on rajoittaa ulkomaankaupan vaikutusta tiettyyn valtioon. Nämä hinnat vaihtelevat maan politiikan mukaan ja muuttuvat maahantuodun tai vietävän tavaran tyypin mukaan. Yleensä tariffi asetetaan tavaroille joko tuontipaikassa tai siirretään kuluttajalle. Tulliviranomaiset valvovat usein itse tullia, ja se voi vaikuttaa kaikenkokoisiin tavaroihin hedelmäpalasta autoon.
Nykyaikaisen taloudellisen ja poliittisen teorian mukaan tariffit liittyvät yleisimmin protektionismin ajatukseen. Hintoja mukautetaan helpoimmin tuontitariffeihin estääksemme ulkomaisia markkinoita ylikuormittamasta voimiaan kotimarkkinoilla. Tästä syystä näitä verokantoja mukautetaan yleensä yhdessä kauppapolitiikan ja kansallisen verotuksen kanssa. Jos Yhdysvallat esimerkiksi hyväksyy politiikkansa edistääkseen terästeollisuuttaan kotimaassa, se perii korkeampia tulleja Kiinasta tuoduille metalleille. Tämä voi luoda tilanteen, jossa Kiina reagoi korkeampiin tulleihin Yhdysvalloista tuoduille tavaroille, mikä johtaa kauppasotaan.
Tulleihin vaikuttavat sopimukset, kuten Pohjois -Amerikan vapaakauppasopimus (NAFTA). Tämän sopimuksen mukaan joko Kanadasta tai Meksikosta tuoduille tavaroille on asetettu rajoitettuja tulleja, mikä johtaa suurempaan materiaalien tuloon tältä alueelta. Tämän seurauksena muiden maiden hintoja mukautetaan Pohjois -Amerikassa estääkseen liiallisen kilpailun kotimaista teollisuutta vastaan. Lisäksi Yhdysvalloilla on politiikka ylläpitää yhdenmukaistettuja tulleja eri maiden välillä. Se saavuttaa tämän luomalla erityisen yksityiskohtaisen luettelon eri tavaroista ja tarkan verokannan.
Yksi suurimmista tariffeja koskevista kritiikeistä perustuu väitteeseen, jonka mukaan se rajoittaa vapaakauppaa. Pohjimmiltaan, jos hallitus edistää tiettyä teollisuutta rajojensa sisällä toisen maan teollisuuden yläpuolella, se voi johtaa heikkoon suorituskykyyn kotimaassa. Jos ulkomainen yritys tarjoaa parempia tuotteita tai hintoja, kotimaisen yrityksen olisi pakko kilpailla sen sijaan, että suojautuisi tullilla. Tätä väitettä tukevat uskovat, että tariffit yksinkertaisesti tukevat yrityksiä, joiden muuten pitäisi epäonnistua.
Aiemmin tariffit olivat vastuussa suurimmasta osasta maailman hallitusten tuloista. Yhdysvallat itse keräsi liittovaltion tuloja korkealla hinnalla ensimmäisten tullien käyttöönoton jälkeen 1790 -luvulla ensimmäisen maailmansodan alkuun asti. Tuolloin kotimainen tuloverotus korvasi tariffit korkeimpana tulonlähteenä. Tämä johtui helpoimmin siitä tosiasiasta, että kansainvälisestä kaupasta tuli erittäin tärkeä liittoutuneiden valtioiden säilymiselle keskusvaltoja vastaan Euroopassa ja Lähi -idässä, mikä tarkoittaa, että Yhdysvallat ei voinut periä suuria tulleja näiltä sotivilta valtioilta.