Mielenterveyspolitiikka koskee mielenterveysongelmista kärsivien ihmisten hoitoa ja palveluita. Yleensä mielenterveyspolitiikat keskittyvät mielenterveyshuoltoon ja -hoitoon, asumiseen ja mielenterveyspariteettiin, mikä määrittää, kuinka yksityiset vakuutussuunnitelmat tarjoavat riittävät edut. Mielenterveydenhuollon kannattajat ajavat poliittisia aloitteita, jotka varmistavat oikeudenmukaisuuden olemassaolon parantamaan mielenterveysongelmista kärsivien ihmisten elämänlaatua. Useimmissa maissa on käytössä jonkinlainen mielenterveyspolitiikka, joka keskittyy tapaan, jolla toimintaa toteutetaan mielenterveysyhteisössä.
Mielenterveyspalveluita koskevilla poliittisilla aloitteilla varmistetaan, että mielenterveyshäiriöistä kärsivät saavat yhtäläiset mahdollisuudet terveydenhuoltoon ja -palveluihin. Tällä mielenterveyspolitiikalla pyritään poistamaan riittämätön terveydenhuolto, joka voi pahentaa mielenterveysongelmia. Mielenterveysalan ammattilaiset uskovat, että asianmukaisten hoitojen saatavuudella voi olla myönteinen vaikutus olemassa oleviin mielenterveystiloihin. On ehdotettu, että tämäntyyppiseen mielenterveyspolitiikkaan kuuluu jatkumo mielenterveyspotilaiden hoito.
Alueelliset viranomaiset, jotka hallitsevat mielenterveyspolitiikkaa, puuttuvat vakuutuskäytäntöihin, jotka saattavat evätä kattavuuden tiettyihin terveysongelmiin. Tämä kieltäminen perustuu tyypillisesti siihen, että mielenterveyshäiriöt luokitellaan jo olemassa oleviksi sairauksiksi, jotka liittyvät terveysongelmaan. Mielenterveysongelmista kärsivien terveydenhuoltopolitiikassa painopiste siirtyy ennaltaehkäisevään ja pitkäaikaiseen hoitoon, joka voi edistää ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Terveydenhuoltoon sidottu on mielenterveyshoitoa, jota ihmiset voivat odottaa mielenterveyslaitokselta. Maan mielenterveyslaitoksia säätelevät käytännöt koskevat yleensä laitoksen elinoloja. Rakennukselle ja hoidon tarjoamiseen tarvittaville käytettävissä oleville resursseille asetetaan vähimmäisstandardit. Toinen yleisesti sisällytetty näkökohta on vaatimus, että mielenterveysalan ammattilaisilla on oltava lupa ja pätevyys tarjota asianmukaista diagnoosia ja hoitoa mielenterveyssairauksille.
Asunnon puutetta pidetään perustavanlaatuisena esteenä ihmisen mielenterveyden parantamismahdollisuuksille. Paikalliset ja alueelliset tukiohjelmat on tyypillisesti suunniteltu täydentämään asumiskustannuksia. Yleensä mielenterveysasuntopolitiikka edellyttää riittävän rahoituksen osoittamista kohtuuhintaisten asuntojen saatavuuden varmistamiseksi. Asumisen mielenterveyspolitiikkaa pidetään tehokkaana, kun muita tukijärjestelmiä on saatavilla. Riittävän asumispolitiikan yhteydessä tukipalvelut voivat kannustaa mielenterveysongelmista kärsivien itsenäiseen elämään.
Yhdysvalloissa Mental Health Parity Act edellyttää runsaasti taloudellisia etuja työnantajan tukemissa mielenterveyspalveluiden terveyssuunnitelmissa. Monet maat ovat omaksuneet samanlaisen mielenterveyspolitiikan. Mielenterveyshyötyvarauksen odotetaan olevan yhtä suuri kuin sairaanhoitoon kohdistettu määrä. Tavoitteena on poistaa taloudellisen tarpeen ja mielenterveyshäiriöiden myöhemmän hoidon rajoitukset.