Valkokoisella rikollisuudella tarkoitetaan yleensä liikemiehen tai naisen liiketoiminnassa tekemiä rikoksia. Tällaisia rikoksia voivat olla kavallus tai petos. Kriminologian asiantuntija ja sosiologi Edwin Sutherland keksi termin vuonna 1939 pitämässään puheessa. Hän väitti, että ihmiset tekevät todennäköisemmin rikoksia, kun heitä ympäröi muiden rikollinen käyttäytyminen. Tämä filosofia liittyy Yhdysvaltain oikeusjärjestelmän rankaisemiseen valkokaulusrikoksista. Tämän tyyppistä rikollista pidetään toisinaan vähemmän todennäköisenä toisen rikoksen tekemiseen, ja rangaistus voi olla lievempi kuin väkivaltaan liittyvistä rikoksista.
Nykyään määritelmä voi viitata myös rikoksen tekijän sosiaalis-taloudelliseen asemaan. Keskiluokan tai ylemmän luokan henkilö tekee valkokaulusrikoksen vain alkuperänsä vuoksi. Jos rikos on kuitenkin väkivaltainen, sitä ei todennäköisesti kuvata tällä termillä.
Useimmat ihmiset uskovat, että valkokaulusrikollisuus on vähemmän rangaistava teko kuin ryöstö, jossa väkivalta on uhattuna tai vastaava rikos. Rikokset, kuten kavallus, yritysten varojen varastaminen, voivat kuitenkin lopulta vahingoittaa enemmän ihmisiä. Jos rahaa ei saada takaisin, rikollinen voi teknisesti varastaa kaikki ihmisten säästöt, jotka ovat riippuvaisia näistä säästöistä elääkseen. Tämä rikollinen on aiheuttanut teoillaan enemmän vahinkoa kuin ryöstäjä, mutta ryöstäjä voi saada todennäköisemmin ankaramman tuomion.
Koska valkokaulusrikollisuutta esiintyy yleensä korkeamman sosioekonomisen aseman omaavien keskuudessa, siitä saadaan etua. Useimmilla ihmisillä on varaa parempaan asianajajaan puolustaakseen. Niillä, joilla on heikompi sosioekonominen asema, ei todennäköisesti ole varaa yksityiseen asianajajaan, ja heidän on turvauduttava julkisiin puolustusasianajajiin. Tilastollisesti on osoitettu, että useimmat asiakkaat pärjäävät paremmin yksityisen asianajajan kanssa.
Yleensä valkokaulusrikollisen etuna on myös se, että hän on sijoitettu vähimmäisturvan vankilaan. Tällainen ympäristö tarjoaa suuremman vapauden ja sitä pidetään yleensä turvallisempana ympäristönä kuin korkeimman turvallisuuden vankiloita. Näin ollen tällaista rikosta ei usein käsitellä yhtä vakavasti kuin muita rikoksia, vaikka henkilö olisi vahingoittanut muiden elämää korjaamattomasti.