Web 2.0: lle ei ole vakiomääritelmää, koska se on pikemminkin idearyhmä kuin mikään selkeä. O’Reillyn kommentit aiheesta katsotaan kuitenkin erityisvaltuutetuiksi ja sijoittuvat termin parhaiden Google -hakutulosten joukkoon.
Web 2.0: n ensimmäinen lähtökohta on käyttäjän voiman hyödyntäminen. Esimerkiksi sisällön sujuvaa käyttäjien taggausta käytettäisiin keskitetyn taksonomian sijasta. Web 2.0 -yrittäjät harkitsevat usein Long Tailia, mikä on pohjimmiltaan havainto siitä, että valtaosa huomiomarkkinoista perustuu kapeaseen sisältöön. Tämä verkkoversio on radikaalisti hajautettu, kuten BitTorrentin tapauksessa-yhteistyössä toimiva latausyhteistyö, joka kuluttaa vakavan osan kaikesta Internet-liikenteestä.
Blogit katsotaan web 2.0: ksi. Keskitettyjen “henkilökohtaisten kotisivujen” sijaan blogit antavat ihmisten lähettää helposti niin paljon tai vähän kuin haluavat niin harvoin tai niin usein kuin haluavat. Syötteen kerääjät varmistavat, että ihmisten on käytävä vain yhdellä sivustolla nähdäkseen kaikki tilaamansa syötteet. Kommentit ovat käytössä kaikkialla, joten ihmiset voivat osallistua sen sijaan passiivisesti kuluttaa sisältöä.
Digg -verkkosivu on esimerkki web 2.0: sta. Toisin kuin perinteiset uutissivut, joille toimittajat valitsevat suosituimmat uutiset, Diggin etusivun sisällön määrää tuhansien käyttäjien äänestys. Mitä enemmän tarina saa ääniä, sitä todennäköisemmin se näkyy etusivulla.
Web 2.0 -markkinoinnin on tarkoitus olla viruksellista – eli onnellisia käyttäjiä, jotka kannustavat ystäviään käyttämään tuotetta, sen sijaan, että massiivinen mainonta aivopesisi ihmiset tekemään niin. Tämä liittyy ajatukseen “lupamarkkinoinnista” – markkinoinnista, joka todella saa tavoitteidensa luvan sen sijaan, että heittäisivät mainoksen jonkun kasvoille vastoin tahtoaan. Jotkut kutsuvat web 2.0: ta vain toisen kaltaiseksi ensimmäisen kaltaiseksi. Vain aika näyttää, ovatko nämä yritykset todella kannattavia vai “pelkästään” trendikkäitä ja hyödyllisiä.