Sanamerkki on suosittu sananleikkimuoto, jossa yksi sana korvataan vastaavalla sanalla humoristiseksi vaikutukseksi. Kirjailijoiden rooli kirjallisuudessa ulottuu tuhansien vuosien taakse ja sisältää monia muinaisia ja moderneja kieliä. Jotkut ihmiset inhoavat sananlaskuja, joita kuvataan usein “alhaisimmaksi huumoriksi”. Tästä huolimatta monet suuret kirjailijat ovat käyttäneet sananlaskuja kirjallisuudessa, mukaan lukien Shakespeare, Oscar Wilde ja James Joyce. Niitä voidaan käyttää koomiseen helpottamiseen, keinona piilottaa vitsi tai loukkaus tai osana laajempaa luovaa kielenkäyttöstrategiaa.
Sanat kirjataan varhaisimmalla kirjallisella kielellä, mukaan lukien egyptiläiset hieroglyfit ja muinaisen sumerin cuneiform -kirjoitus. Tämä viittaa siihen, että sanaleikki on todellakin hyvin vanha taidemuoto. Kirjallisuudessa sanoja kutsutaan joskus paronomasiaksi, antiikin kreikkalaisesta termistä, joka tarkoittaa “pun”. Ekvivalentti sisältää yhden sanan, jolla on kaksi erillistä merkitystä, kuten “hunaja”, joka voi olla ruoka tai miellyttävä termi. Jos sananlaskuun liittyy ekvivokin vaihto kahden merkin välillä, sitä kutsutaan asteismukseksi.
Yksi tunnetuimmista kirjallisuuden sanankäyttäjistä oli Shakespeare. Romeo ja Julia -kirjassa hän antaa kuolevan Mercutionon sanoa: “Huomenna… löydät minut hautausmiehen.” Kuuluisa lainaus Richard III: lta “Nyt on tyytymättömyytemme talvi” jatkuu: “Yorkin tämä aurinko teki loistavan kesän.” Tämä on kolminkertainen sanaleikki tai yhdistelmäpeli, koska ”aurinko” on Yorkin herttuan poika, jonka tunnus oli auringonpaiste. Yhden laskun mukaan Shakespeare käytti tuhansia sananlaskuja näytelmissään ja runoissaan.
Kaikki eivät olleet huvittuneita. Shakespearea käsittelevässä kirjassa vaikutusvaltainen 18 -luvun tutkija ja kirjailija Samuel Johnson pahoitteli Bardin toistuvaa sananlaskua. Toinen kirjallisuuden sanamuotojen arvostelija oli 17 -luvun runoilija Laurea John Dryden, joka on saattanut ensimmäisenä kutsua sananlaskuja “alhaisimmaksi järjen muotoksi”. Jopa amerikkalainen kirjailija Ambrose Bierce, joka tunnettiin purevasta järkevyydestään, myönsi, että ”viisaat miehet kumartuvat” tekemään sananlaskuja, kun taas ”tyhmät pyrkivät” niihin.
Kuitenkin sananlaskujen käyttö kirjallisuudessa on laajalle levinnyttä ja sisältää joitakin hienoimpia englanninkielisiä sanaseppiä. Vladimir Nabokov, sekä venäjän- että englanninkielisen kirjallisuuden mestari, käytti usein sananlaskuja ja muita sanapelejä, antaen teoksilleen syvemmän tekstin merkityksen. Tällaista kirjallista temppua käyttivät myöhemmät kirjailijat, kuten Thomas Pynchon ja Alan Moore. Kuten Nabokov, James Joyce halusi luoda uusia sanoja hajottamalla tai yhdistämällä olemassa olevat sanat ja leikkimällä niiden rakenteella tai etymologialla. Joyce kutsui tätä käytäntöä “etym-murskaavaksi”.