Ruoan sosiologia on antropologiaan ja maatalouteen liittyvä pehmeä tiede, joka tutkii ihmisyhteiskuntien suhdetta ja niiden ruokailutottumuksia. Millaisia ruokia ja määriä ihmiset syövät ja miten ne valmistetaan, sekä heidän asenteensa siihen voivat olla tietyn kulttuurin ominaispiirteitä. Ihmisten ja elintarvikkeiden tuottajien väliset suhteet osoittavat usein heidän roolinsa yhteiskunnassa.
Yksi merkittävä kysymys elintarvikesosiologian alalla 21 -luvulla on aliravitsemuksen ja lihavuuden rinnakkaiselo nykymaailmassa. Nämä kaksi ääripäätä edustavat merkittäviä valtaeroja, joita esiintyy sekä yksittäisissä kulttuureissa että maailmanlaajuisesti. Ihmisten asenteet näihin eroihin heijastavat myös heidän kulttuurisia arvojaan. Esimerkiksi joissakin globaalin eteläisen yhteiskunnan liikalihavuutta pidetään korkean aseman merkkinä, koska lihava henkilö on todennäköisesti riittävän rikas, jotta hänellä on varaa saada hyvää ruokaa ja tehdä käsityötä. Monissa länsimaisissa yhteiskunnissa liikalihavuutta pidetään kuitenkin häpeällisenä.
Ruokatutkijoiden sosiologia korostaa, että elintarvikkeet, joista ihmiset nauttivat tai ovat halukkaita syömään, ovat myös suurelta osin kulttuurisia arvoja. Esimerkiksi hindut pitävät lehmiä pyhinä eivätkä siksi syö naudanlihaa. Vaikka sitä vastaan ei ole nimenomaista uskonnollista kieltoa, useimmat länsimaalaiset eivät syö koiranlihaa. Tämä sanomaton tabu osoittaa epäsuoran ymmärryksen eläimistä yleensä: Jotkut eläimet ovat ruokaa, kun taas toiset ovat lemmikkejä tai jopa perheenjäseniä.
Ruoan syömispaikat vaikuttavat myös sen merkitykseen yhteiskunnassa. Suosittu kenialainen sananlasku sanoo: “Syöminen on veljeyttä”, mikä osoittaa vieraanvaraisuuden ja yhteisten aterioiden kulttuurin tärkeyden suhteiden muodostamisessa ja vahvistamisessa. Samoin amerikkalaisen yhteiskunnan perheillallinen on perheen yhtenäisyyden symboli.
Se, joka osallistuu yhteisiin aterioihin, on myös osoitus valtasuhteista, mikä on toinen kiinnostuksen kohde ruoan sosiologiassa. Esimerkiksi perheet, joilla on kokkeja tai muuta kotitalousapua, eivät yleensä kutsu apua syömään heidän kanssaan. Toisaalta muut työntekijät, kuten lastenhoitajat tai au pairit, voivat olla keskitie perheen ja muun perheen kesken, ja heitä voidaan kutsua osallistumaan aterioihin.