Epäuskon keskeyttäminen tai haluttomuus keskeyttää epäusko on tärkeä osa draamaa ja tarinankerrontaa. Se viittaa siihen, että yleisö on emotionaalisesti investoinut tarinaan huolimatta siitä, että he tietävät varmasti, että sitä ei todellisuudessa tapahdu. Itse asiassa yleisö suostuu epäsuorasti teeskentelemään, että tarinan todellisuus on ainoa todellisuus. Tämän vaikutuksen saavuttamiseksi tarinankertojan on luotava vakuuttavia hahmoja ja tarttuvia juonia. Yleinen tarina voi olla fantastinen tai jopa mahdoton, mutta niin kauan kuin se on viihdyttävää ja sisäisesti johdonmukaista, yleisö hyväksyy sen innokkaasti uskottavaksi.
Tarinankerronta vaatii yleisöltä tietyn lisenssin. Ei ole väliä kuinka realistinen media esitti tarinan, kaikki paitsi pienimmät lapset tietävät, että se on luova työ. Mielikuvituksen harjoittaminen edellyttää yleisön tietoista päätöstä jättää huomiotta järkevän mielen tavallinen skeptisyys. Vuonna 1817 runoilija Samuel Taylor Coleridge keksi ilmauksen ”halukas keskeyttämään epäuskon” kuvaamaan tätä ilmiötä. Vaikka se saattaa tuntua itsestään selvältä, taiteen ja viihteen onnistunut luominen riippuu sen olemassaolosta.
Kritiikissä termiä käytetään usein negatiivisesti. Koska epäuskon keskeyttäminen on kaikkien tarinoiden peruskäsite, kriitikot syyttävät joskus kirjailijaa tai elokuvantekijää epäonnistumisesta tässä. Tämä tarkoittaa yleensä sitä, että tarina oli mieletön, ristiriidassa itsensä kanssa tai jos hahmot tekivät asioita, joita todelliset ihmiset eivät todennäköisesti tekisi. Vaikka hahmoilla on mahdottomia kykyjä tai he elävät mahdottomassa maailmassa, heidän tulisi silti käyttäytyä realistisesti. Tämän ansiosta yleisö voi tuntea myötätuntoa heidän kanssaan, mikä on toinen olennainen osa hyvää tarinankerrontaa.
Pätee myös päinvastainen periaate. Uskottomuuden keskeyttäminen on helpompaa, jos tarina on erittäin viihdyttävä. Tähtien sota- ja James Bond -elokuvasarjat, mainitakseni vain kaksi esimerkkiä, ovat kuuluisia korostaessaan hauskoja, räikeitä tehosteita realististen yksityiskohtien yli. Joka vuosikymmen, lukuisat elokuvat saavuttavat menestysmallin vaikuttamalla yleisöön huipputason erikoistehosteilla. Realistiset tehosteet antavat yleisölle kaikkialla maailmassa mahdollisuuden hyväksyä fantastiset tarinat. Ammattikriitikot, jotka näkevät rutiininomaisesti monia tällaisia elokuvia, eivät kuitenkaan välttämättä pysäytä epäuskoaan yhtä nopeasti.
Sisäinen johdonmukaisuus on toinen tärkeä osa epäuskon keskeyttämistä. Vaikka tarina voi olla täynnä fantastisia ilmiöitä, sen on noudatettava itse tarinan sääntöjä. Kuolleet hahmot eivät esimerkiksi voi palata elämään, ellei tarina ole aiemmin osoittanut, miten tämä on mahdollista. Tällaisten epärealististen laitteiden liiallinen käyttö, erityisesti sarjakuvissa ja elokuvissa, on tullut niin yleiseksi, että monet ovat vaarassa tulla kliseiksi. Epäjohdonmukaiset tai epärealistiset juonilaitteet voivat tehdä tarinasta uskomattoman; nykyaikaiselle yleisölle epäuskon keskeyttäminen voi olla hauras asia.