Antropomorfismin ja personoinnin välisen eron ymmärtäminen voi olla vaikeaa, koska jokainen termi viittaa samanlaiseen inhimillisten ominaisuuksien osoittamiseen ei-inhimilliselle kokonaisuudelle. Antropomorfismi on kirjallinen laite, jonka avulla kirjoittaja antaa perinteisesti inhimillisiä tunteita tai tekoja eläimelle, kasville tai elottomalle esineelle. Pääsiäispupu on esimerkki antropomorfismista, sillä eläimestä tulee ihmisen ominaisuuksien ja kykyjen täydellinen ruumiillistuma. Personointi toimii samalla tavalla ja tapahtuu, kun kirjoittaja sallii ei-inhimillisen kokonaisuuden ilmentää inhimillisiä piirteitä. Esimerkiksi lause “Tuuli puhalsi vihaisesti ja ilmaisi täyden raivokkaan raivonsa” soveltaa tätä käsitettä, koska tuuli säilyttää ei-inhimillisen muodonsa ottaessaan vastaan ihmisen tunteet, aikomukset ja maskuliinisen pronominin.
Tekijät käyttävät usein antropomorfismia kirjallisesti edustaakseen abstraktioita tai metaforia perinteisen esineen tai eläimen muodossa. Tämä laite kannustaa lukijoita ajattelemaan aihetta uudella tavalla. Se on historiallisesti vaikuttanut myös ympäristönsuojelijoiden ja eläinten oikeuksien aktivistien ponnistuksiin. Nämä ryhmät käyttävät tätä laitetta saadakseen ihmiset ajattelemaan ympäristöä ja eläimiä eri tavalla ajatuksella, että näillä kokonaisuuksilla on luonnostaan samanlainen arvo kuin ihmisillä. Sitä käyttävät joskus myös sellaiset ryhmät kuin eläinoikeusaktivistit, jotka pyytävät ihmisiä ymmärtämään eläinten perustelujen, tunteiden ja tunteiden kyvyt.
Personointia käytetään useimmiten kansanperinteessä, perinteisissä tarinoissa ja lastenkirjallisuudessa. Näissä tarinoissa kirjoittajat antavat eläimelle, kasville tai muulle elottomalle esineelle nimen, toiminnan joukon ja persoonallisuuden, jolla on motivaatiot ja toiveet. Tämän laitteen avulla kirjoittajat voivat yleistää ihmisen piirteitä ja ideoita.
Antropomorfismia ja personointia käytetään usein sekä kulttuurissa että kirjallisuudessa jakamaan yhteistä opetusta ja auttamaan lukijoita luomaan siteitä ympärillään olevien kanssa. Monet kirjoittajat käyttävät antropomorfismia, koska se antaa selvästi täysin inhimillisiä tunteita ei-inhimilliselle kokonaisuudelle, mikä saattaa tarjota yleisölle selkeämmän tulkinnan. Toiset pitävät parempana personointia, joka on usein hienovaraisempaa ja yhdistää muutamia inhimillisiä piirteitä entiteettiin eikä kata kaikkia ihmisen piirteitä.