Aukotettaessa verbi poistetaan yhdestä lauseesta, koska se on läsnä toisessa, vaikka merkitys pysyy selkeänä. Yksinkertainen esimerkki tästä on lauseessa “Bob soittaa pianoa, Lisa kitaraa”, jossa sana “soittaa” on jätetty pois toisesta kappaleesta. Tämän lauseen lukija pystyy ymmärtämään, mitä tarkoitetaan, ja päätellä toisen lausekkeen verbin, vaikka se on kokonaan poistettu. Aukko tapahtuu loppukäytössä kielillä, jotka on rakennettu Subject-Verb-Object (SVO) -kohteiksi, mutta esiintyy usein ensimmäisessä lausekkeessa Subject-Object-Verb (SOV) -kielillä.
Kielen aukon merkitys on se, että se osoittaa selvästi, että lausekkeen tärkeät elementit voivat puuttua ilman, että ne tuhoavat luonnostaan merkitystä. Tämä poisto on kuitenkin tehtävä huolellisesti, tai muuten merkitys voi hämärtyä tai muutoin häiritä lausetta. Jotta aukotus suoritettaisiin oikein, käytössä pitäisi olla vain yksi verbi, jotta varmistetaan, että merkitys pysyy selkeänä myös aukon kanssa. Esimerkiksi: “Luin yhden kirjan viime viikolla, mutta sisareni – kaksi!” on merkitykseltään selvä, koska verbejä on vain yksi.
Edellisessä esimerkissä välimerkkiä käytettiin osoittamaan, missä aukko on, mutta tätä ei aina vaadita aukkojen täyttämisessä. Kahden tai useamman verbin käyttö vierekkäisissä lausekkeissa tekee lauseesta tyypillisesti kieliopillisesti virheellisen aukon käytön kannalta, koska merkitys voi liian helposti hämärtyä. Esimerkiksi lauseessa, kuten ”Bob oppi, että hänen sisarensa juoksee nopeasti, hänen veljensä hitaasti”, on liian paljon mahdollisuuksia sekaannukseen. Viimeisessä lauseessa on aukko, mutta siellä on kaksi mahdollista verbiä: joko “oppinut” tai “juoksee”. Vaikka voidaan olettaa, että aukko on “juokseva”, tämä on kieliopillisesti virheellinen lause.
Gapping paljastaa melko paljon siitä, miten kieli kootaan ja miten puhujat ja kuuntelijat voivat käyttää sitä viestinnässä. Lauseen viimeisen osan aukon rakenne, kuten englanninkielinen, on olemassa kielillä, jotka on muodostettu Subject-Verb-Object tai SVO. Englanninkieliset lauseet alkavat tyypillisesti aiheesta, sitten verbistä, joka ilmaisee toiminnan, ja lopulta esineestä, johon se suoritetaan. Muut kielet, kuten japani ja korea, on rakennettu Subject-Object-Verb- tai SOV-lauseiksi. SOV -kielillä aukotus suoritetaan ensimmäisessä lauseessa, ja seuraava osoittaa puuttuvan verbin.