Monet fiktion kirjailijat uskovat, että hahmot ovat tärkein osa mitä tahansa romaania tai novellia. Kirjoittajat käyttävät monia karakterisointimenetelmiä herättääkseen hahmot elämään lukijan mielessä. Suorampi karakterisointimenetelmä on, että kirjoittaja kuvaa suoraan hahmon tyypin. Epäsuorammissa karakterisointimenetelmissä kirjoittaja voi antaa hahmolle fyysisen kuvauksen tai näyttää hahmon suorittavan jonkin toiminnon, joko positiivisen tai negatiivisen, joten lukijan on päätettävä, millainen henkilö hahmo perustuu näihin yksityiskohtiin . Kirjoittaja voi myös käyttää näkökulmahahmon ajatuksia antaakseen lukijoille vaikutelman sekä näkökulmahahmosta että muista tarinan hahmoista.
Yksinkertainen hahmon kuvaaminen on luultavasti yksi helpoimmista karakterisointimenetelmistä. Kirjoittaja voi esimerkiksi kuvata hahmoa “ujoksi, hiljaiseksi tytöksi, joka yleensä pelkäsi puhua julkisesti” tai “vihaiseksi nuoreksi mieheksi sirulla olkapäällään mailin leveydellä”. Useimmat lukijat ja kriitikot pitävät tätä karakterisointimenetelmää epätyydyttävänä, ja useimmat kirjoittajat uskovat, että se rikkoo yhtä fiktion kirjoittamisen kardinaaleimmista säännöistä: “Näytä, älä kerro.” Sen sijaan, että kuvailtaisiin hahmoja niin suoraan, kirjoittajia kannustetaan paljastamaan hahmot muilla, epäsuoremmilla tavoilla.
On olemassa monia epäsuoria karakterisointimenetelmiä. Kirjoittaja voi kuvata hahmon fyysisiä ominaisuuksia, hahmon pukeutumista tai jotain hahmon tekemää toimintaa. Sitten on lukijan tehtävä tehdä omat johtopäätöksensä hahmosta näiden tosiasioiden perusteella. Jos hahmolle kuvataan yllään kirkkaita ja iloisia vaatteita ja hänen kasvoillaan on ikuinen hymy, lukija voi päätellä olevansa yleensä onnellinen ja iloinen henkilö. Toisaalta kuvailemalla tapaa, jolla hahmo potkaisee naapurin puutarhatonttua, kirjoittaja saattaa yrittää vihjata, että hahmo on onneton tai epämiellyttävä henkilö, joka ei tule toimeen muiden ihmisten kanssa.
Muut epäsuorat karakterisointimenetelmät riippuvat proosateoksen hahmojen ajatuksista ja tunteista. Kirjoittaja voi käyttää hahmon pointtia antaakseen lukijalle käsityksen siitä, millainen hahmo on. Esimerkiksi hahmo, joka on henkisesti innostunut päivästä, jonka hän vietti hautajaisissa, on luultavasti matala ja itsekeskeinen. Kirjoittaja voi myös käyttää yhden hahmon ajatuksia ja tunteita toista hahmoa kohtaan antaakseen lukijalle käsityksen toisen hahmon persoonallisuudesta ja käytöksestä.