Uudistettu teologia juontaa juurensa uskonpuhdistukseen 16 -luvulla, jolloin teologit erosivat roomalaiskatolisesta kirkosta opillisissa uskomuksissaan. Sille on ominaista vakava Raamatun tutkiminen, ja John Calvinia pidetään usein yhtenä liikkeen tärkeimmistä varhaisista teologeista. Uudistetun teologian kannattajat pyrkivät ymmärtämään Raamatun vaikutuksia elämäänsä ja suhdettaan Jumalaan. Uudistetut kristityt uskovat, että Raamattu on Jumalan henkeytetty sana ja että se riittää koko elämään. He uskovat myös, että Jumala on suvereeni kaikessa, myös pelastuksessa. Monet uudistetun teologian tärkeistä periaatteista ja uskomuksista sisältyvät Westminsterin uskon tunnustukseen, joka on kirjoitettu vuonna 1646. Tämä oli puritaanien harjoittaman teologian päämuoto.
Armon opit ovat tärkeä osa uudistettua teologiaa. Nämä viisi oppia, joita joskus kutsutaan kalvinismiksi, ovat täydellistä turmeltuneisuutta, ehdotonta valintaa, rajoitettua sovitusta, vastustamatonta armoa ja pyhien sinnikkyyttä. Täydellinen turmelus viittaa ihmiskunnan kaatumiseen Eedenin puutarhassa, kun taas ehdoton valinta viittaa Jumalan valitsemiin yksilöiden pelastukseen. Sovitus viittaa siihen, että Jeesus Kristus maksaa valittujen synnit ristiinnaulitsemisen yhteydessä, ja oppi vastustamattomasta armosta pitää sitä, että kun Jumala muuttaa ihmisen sydämen, hän ei voi vastustaa evankeliumin kutsua. Viimeinen oppi opettaa, että kun Jumala on pelastanut ihmisen, Jumala antaa tälle voimaa pysyä uskossa.
Uudistettua teologiaa noudattavat kristityt pitävät usein erittäin tärkeänä Raamatun tutkimista. He uskovat, että Raamattu pitää hallussaan Jumalan sanan, ja siksi he noudattavat sen käskyjä niin hyvin kuin pystyvät. Yksi tärkeimmistä alueista, joilla alkuperäiset uudistajat erosivat roomalaiskatolisen kirkon kanssa, oli usko siihen, että kristittyjen pitäisi voida lukea Raamattua itse. Tämä johti siihen, että Raamattu käännettiin muille kielille latinan lisäksi, jotta tavallisella ihmisellä olisi pääsy siihen.
Uudistetut kristityt uskovat myös, että Jumala hallitsee kaikkea luomansa. Tätä oppia kutsutaan usein Jumalan suvereenisuudeksi. Sille on tunnusomaista usko siihen, että Jumala hallitsee tapahtumia ja on aktiivinen maailmassa ja ihmisten nykypäivän kaikilla osa -alueilla. Uudistettu teologia korostaa myös tarvetta levittää evankeliumia kaikkialle maailmaan ja suorittaa palvelutöitä, kuten nälkäisten ruokintaa.