Lause, jossa käytetään refleksiivistä verbiä, sisältää samoja subjekti- ja objektiivin substantiiveja. Esimerkissä “Hän nolotti itseään”, kohteen pronomini “hän” ja suoran esineen pronomini “itse” ovat sama henkilö. Verbiä, joka ilmaisee hänen toimintansa tai olotilansa, ei sovelleta eri henkilöön tai asiaan, ja sen voidaan sanoa heijastavan häntä takaisin.
Jotkut verbit ovat niin luontaisesti heijastavia, että suoran objektin substantiivi voidaan jättää pois ja ymmärtää viittaamaan aiheeseen. Useimmissa tapauksissa refleksiivinen verbi on kontekstuaalinen. Edellisen kappaleen esimerkissä voidaan käyttää samaa verbiä: “Hän nolotti äitiään.” Tällä kertaa verbi ei ole refleksiivinen. Jotkut kielitieteilijät ja toiset, jotka tutkivat kielten rakennetta, viittaavat lauseen aiheeseen ja kohteeseen “agentti ja potilas”.
Useimmilla kielillä on kieliopin sääntöjä tai käytäntöjä refleksiivisten lauseiden luomiseksi. Jotkut kielet sanelevat muutoksen verbin muotoon osoittamaan selvästi sen heijastavan käytön. Esimerkiksi espanjaksi partikkeli “se” on kiinnitetty verbin loppuun jälkiliitteenä. Romanian kielessä saman hiukkasen on oltava ennen verbiä. Harvinainen englanninkielinen käytäntö on muuttaa jotkut sanat heijastavaksi verbiksi liittämällä tavutettu etuliite “self”, kuten “itse vahingoittaa”.
Englanniksi sama sana “itse” on tyypillisesti liitetty myös lauseen kohteena olevaan pronominiin. “Hän kiusasi häntä” voi viitata keneen tahansa; mutta “itse” määrittelee selvästi, että verbi on refleksiivinen. Pronominin muodon muuttaminen, kun se on suora kohde, on yleistä myös muilla kielillä. Jotkut kielitieteilijät kutsuvat heijastavaa verbiä ”pronominaaliverbiksi”, koska ne vaativat lähes aina monilla kielillä suoran esineen, joka on pronomini.
Monet vanhemmista eurooppalaisista kielistä muuttavat sekä refleksiivisen verbin että sen kohdesanan muotoa melko monimutkaisilla tavoilla. Joillakin saksalaista alkuperää olevilla kielillä on eri säännöt asesanojen muuttamiseksi henkilön ja numeron perusteella – minä, me, sinä, hän tai he. Muilla kielillä voi olla jopa kymmenkunta hieman erilaista muunnelmaa oikeasta kieliopista, perustuen hienouksiin, kuten aineen tai potilaan luonteeseen. Esimerkiksi yksi refleksiivisen verbin muoto voi koskea elävää agenttia, kuten henkilöä, kun taas sama verbi voi vaatia eri muodon, kun sitä käytetään elottomiin asioihin.