Sonetin ominaispiirteitä ovat sen riimikaavio, metrinen rakenne, yhteiset aiheet ja erityiset kulttuurikäytännöt. Tämäntyyppisessä runossa on perinteisesti tiukka määrä rivejä, joiden lopussa on sanoja, joiden on riimoitava tietyn kaavan mukaisesti. Nämä kirjallisuussäännöt määrittävät, luokitellaanko runoteos sonetiksi kuin toiseksi runotyypiksi, kuten tyhjäksi. Soneteilla on myös muutamia muunnelmia kirjoittajien taustan mukaan, mutta näiden rakenteellisten erojen on edelleen kuuluttava tiettyihin parametreihin. Kieltutkijat uskovat yleensä, että tällainen kirjoitettu jae on peräisin italialaisesta runomuodosta, jota kutsutaan sonettoksi ja joka esitettiin musiikilliselle säestykselle, mikä selittää tämän tyyppisen runouden yhtenäiset rytmiset ominaisuudet.
Jokainen sonetin rivi on kirjoitettu tarkasti 10 lyönnillä ja sanojen järjestelyllä, jossa on vuorottelevat tavut. Ensimmäisen sanan ensimmäinen tavu on korostamaton, jota seuraa korostettu tavu ja sitten toinen korostamaton. Täydellinen rivi tässä runomuodossa sisältää täsmälleen viisi korostamatonta ja viisi painotettua tavua. Tämä metrinen rakenne tunnetaan nimellä iambinen pentametri, ja sen erottuvan rytmin on tarkoitus jäljitellä ihmisen sydämenlyöntiä. Tässä hyvin tunnetussa muodossa kirjoitettua runoutta kutsutaan usein Shakespearen sonettityyliksi.
Sonetti sisältää neljä sarjaa jaetta, nimeltään quatrains, jotka koostuvat neljästä rivistä. Kolme ensimmäistä quatrainea ovat neljä riviä ja viimeinen quatrain vain kaksi riviä, joka toimii myös viimeisenä jakeena, joka tiivistää koko runon teeman. Kaikki neljä quatrainea ovat yhteensä 14 runoriviä, ja kunkin rivin loppusanojen on noudatettava tiettyä riimimallia. Sonetin ensimmäisen rivin viimeisen sanan on riimoittava kolmannen rivin viimeisen sanan kanssa. Tämä vuorotteleva riimijärjestelmä jatkuu runon loppuosan aikana erilaisella riimiäänellä jokaiselle kolmelle ensimmäiselle nelijalkalle.
Sonetin aiheet keskittyvät usein rakkauteen, sotaan ja inhimilliseen kuolevaisuuteen, vaikka ne voivat vaihdella runoilijan mieltymysten ja kulttuuritaustan mukaan. Englanninkielisen runon yhteiset teemat voivat usein poiketa italialaisista runoista, ja kunkin riimimallit voivat myös joskus poiketa vakiintuneiden käytäntöjen mukaan. Yksi merkittävä ero on, että italialainen sonetti ei yleensä pääty samoihin kahteen viimeiseen riviin, joita kutsutaan myös pariksi.