Diktiikalla tai kirjoittajan sanavalinnalla on erityisen tärkeä paikka runoudessa, koska jokaisen sanan merkitys, ääni ja tavujen määrä ovat usein erittäin tärkeitä. Diktio runoudessa määrittelee tietyn runollisen teoksen sävyn ja monet tyylin piirteet. Monissa tapauksissa, erityisesti runoissa, joiden on täytettävä jäykät tyylipiirteet, runoilijan on valittava sanat, jotka sisältävät tietyn määrän tavuja ja jotka riimivät muiden erityisten sanojen kanssa. Diktio on tärkeä myös vähemmän rakenteellisissa runoteoksissa, koska useimmat runolliset muodot ovat paljon vähemmän sanallisia kuin useimmat proosateokset. Vaikka proosakirjoittaja voi usein käyttää useita kappaleita kuvaamiseen, runoilijan on usein toimitettava merkittävä tieto jostakin vain muutamalla hyvin valitulla sanalla.
Monet runot on kirjoitettu hyvin jäsennellyissä muodoissa, joiden on oltava tiettyjen sääntöjen mukaisia. Esimerkiksi sankarillisissa kytkennöissä runoilijan on kirjoitettava jambisella pentametrillä, jossa viisi korostettua ja viisi painottamatonta tavua on järjestetty vuorotellen. Lisäksi jokaisen riviparin loppumaton on riimoitava. Näiden rajoitusten puitteissa sanelu tulee erittäin tärkeäksi, sillä runoilijan on valittava sanat, jotka sopivat näihin rajoituksiin tinkimättä merkityksestä, jonka hän haluaa välittää. Jokainen sana on arvioitava sen merkityksen ja roolin perusteella rytmi- ja riimikaaviossa.
Diktio runoudessa on myös uskomattoman tärkeä, koska se kykenee välittämään sävyä. Sanat, jotka välittävät ajatuksia pimeydestä, pimeydestä ja melankoliasta, välittävät jyrkästi eri sävyn kuin ne, jotka viittaavat iloon, kirkkauteen ja energiaan. Runon sävyä käytetään usein vaikuttamaan sen emotionaaliseen vaikutukseen sanojen kirjaimellisten merkitysten ja äänien lisäksi. Taitava runoilija muotoilee sanomansa paitsi välittääkseen tietyn merkityksen ja kuulostaakseen tietyllä tavalla, myös herättääkseen lukijoissa tietynlaisia emotionaalisia vastauksia. Röyhkeä ja huolimaton sanakirja runoudessa voi onnistua merkityksessä ja äänessä, mutta ei todennäköisesti herätä runoilijan tarkoittamaa erityistä emotionaalista reaktiota.
Joissakin runomuodoissa, erityisesti kertovissa runoissa, sanavalintaa käytetään kertomaan lukijalle jotakin kertojaa. Runon sanakirjaa voidaan käyttää esimerkiksi kertomaan, että puhuja on tietystä taustasta tai ikäryhmästä. Tällä sanonnan käytöllä, vaikka se on paljon yleisempää proosassa, on edelleen tärkeä paikka monissa runomuodoissa, erityisesti silloin, kun puhujan henkilöllisyys on välttämätöntä runon ymmärtämiseksi täysin.