Termillä kielipolitiikka tarkoitetaan kaikkia tapoja, joilla kieltä voidaan käyttää ihmisten hallintaan, vallan hankkimiseen ja erityisten etujen edistämiseen. Esimerkiksi monissa maissa on virallinen kieli, ja maahanmuuttajien odotetaan usein tietävän sen. Kielipolitiikka näkyy myös siinä, että tietyt sanat menevät suosiosta ja muuttuvat “poliittisesti virheellisiksi”. Jos henkilö käyttää näitä vanhentuneita sanoja, häntä voidaan pitää suurena tai ainakin valaistumattomana. Joitakin rotuun, sukupuoleen, alkuperään tai seksuaaliseen suuntautumiseen viittaavia sanoja voidaan käyttää aiheuttamaan emotionaalista haittaa ihmisille.
Poliitikkoilla on oma erityinen kielensä kielipolitiikassa. He käyttävät usein epämääräistä sanamuotoa ja eufemismia. Esimerkiksi poliitikko voi käyttää ilmausta ”esi -isiemme uhrit” vaikuttaakseen äänestäjiin tukemaan sotaa. Rauhoittaakseen vihaisia temperamentteja hän saattaa puhua ”kansakuntamme palvelemisesta” puheessaan verojen korottamisesta.
Joskus poliitikkojen kieli ei ole niin epämääräinen. “Se on talous, tyhmä”, kuului Bill Clintonin kokoontumishuuto ensimmäisellä Yhdysvaltain presidenttiehdokkuudellaan. James Carville, Clintonin kampanjastrategi, keksi iskulauseen, jonka tarkoituksena oli pahantahtoisia poliittisia kilpailijoita, koska he eivät olleet käsitelleet taloudellisia kysymyksiä.
Maat nimeävät virallisia kieliä yksinkertaistamaan valtion toimintaa, oikeudellisia kysymyksiä, terveyttä, turvallisuutta ja muita yhteiskunnallisia vuorovaikutuksia. Ihmiset, jotka eivät puhu virallista tai tunnustettua kieltä, voidaan syrjäyttää. Heillä voi olla vaikeuksia sopeutua uuteen kotiinsa ja vaikeampaa löytää työpaikkoja – etenkin hyvin palkattuja työpaikkoja. Yhdysvalloissa tarjotaan englannin toisena kielenä (ESL) kursseja. Yllättäen Yhdysvalloilla ei ole virallista kieltä, vaikka englanti on tosiasiallinen kieli.
Sanat ovat usein kysymys kielipolitiikassa, kun puhutaan sukupuolesta, rodusta, alkuperästä ja seksuaalisista mieltymyksistä. Jotkut näistä sanoista voivat vanhentua. Jos henkilö ei ole tietoinen tästä, hänen ei katsota olevan ”poliittisesti korrekti”. Esimerkkejä tästä Yhdysvalloissa viitataan naisiin “poikasiksi” tai aasialaisiin “itämaalaisiksi”.
Yleistä sanontaa “sauvat ja kivet voivat murtaa luuni, mutta sanat eivät koskaan satuta minua” tulisi harkita uudelleen vihapuheen valossa. Vihamielinen puhe voidaan määritellä halventavien sanojen tai epiteettien käytöllä tarkoituksena aiheuttaa emotionaalista levottomuutta tai haittaa. Sanoilla on todellakin voimaa puhujan tunteiden ja aikomusten perusteella.