Riimi on kirjallinen termi, joka tarkoittaa, että viimeiset äänet, joista kaksi tai useampi sana saa kuulumaan samalta tai hyvin samankaltaiselta. Rimejä nähdään usein tietyissä runotyypeissä, mutta niitä esiintyy myös yleisesti, oli ne sitten tarkoitettuja tai ei, tavallisessa kirjoituksessa ja puheessa. Rhymien sijoittaminen runouteen on useimmiten rivien lopussa, varsinkin kun riveillä on samanlainen mittari tai määrä korostettuja tai korostamattomia tavuja.
Esimerkki kahdesta yksinkertaisesta sanasta, jotka riimivät ovat “rohkea” ja “säästä”. Vähemmän intuitiivisesti sanaa “autoklaavi” pidettäisiin kuitenkin myös riiminä “rohkea” tai “tallenna” huolimatta kahdesta ylimääräisestä tavusta alussa. Toisin kuin muut kirjalliset termit, kuten alliteraatio, jossa samanlaisia ääniä voi esiintyä sanojen alussa tai keskellä, riimi edellyttää, että sekä vokaali- että konsonanttiyhdistelmät kuulostavat samalta. Esimerkiksi vaikka “tuskin” ja “oikeudenmukaisesti” olisivat riimi, “paljaat” ja “oikeudenmukaiset” eivät, vaikka vokaaliäänet pysyvät samana.
Rimejä voi esiintyä myös silloin, kun kaksi tai useampi sana kuulostaa samalta kuin toinen sana. Esimerkiksi tunnettu sanonta ”Olet runoilija ja et edes tiennyt sitä” rimmaa, koska ”runoilija” ja “tunne se” tuottavat samat äänet. Tässä esimerkissä kaksi rhymmiääntä on myös sijoitettu tasaisesti toisiinsa mittarissa, joten jos rivit kirjoitetaan eri tavalla, “runoilija” ja “tiedä se” näkyvät molemmat rivin lopussa.
Tekniikka, jolla riimiset sanat asetetaan samankaltaisten metrien rivien loppuun, ei ainoastaan sido rivit yhteen, vaan myös antaa niille jonkinlaisen miellyttävän laulumaisen äänen, kun ne sanotaan ääneen. Tämä tekee runosta kuulostavan houkuttelevammalta ja helpottaa myös muistamista ja lausumista. Riimit toimivat myös äänimerkkeinä, jotka osoittavat kuuntelijalle runon mittarin ja rakenteen. Jos esimerkiksi “Olet runoilija ja et edes tiennyt sitä” kirjoitettiin sen sijaan “Sinä olet runoilija ja et edes tiennyt siitä”, sanonnasta ei tule enää mieleenpainuvaa tai miellyttävää kuunneltavaa, ja se menettää runonsa rakenteensa kokonaan. Jotkut runoustyypit, kuten limerickit, hyödyntävät tätä tosiasiaa ja käyttävät hyvin erityistä riimiä ja mittarikuviota tehdäkseen typerästä tai humoristisesta kappaleesta ikimuistoisen ja nautittavan kuunneltavan.