Discourse on Colonialism on martinikaanisen poliitikon ja kirjailijan Aimé Césairen essee, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1950. Césaire tunnettiin painottamalla “negritudea” eli mustien ihmisten yhteistä identiteettiä. Esseessä Césaire syyttää eurooppalaisia kolonialisteja kolonisoitujen kansojen sortamisesta luontaisen rasismin ja klassismin kautta.
Césaire väitti kolonialismia käsittelevässä keskustelussa, että toisin kuin jotkut uskoivat, kolonialismi ei ollut eikä ollut koskaan ollut hyväntahtoinen liike, jonka tarkoituksena oli parantaa siirtomaavallan ihmisten elämää. Hän sanoi, että sen sijaan siirtolaisten motiivit olivat täysin itsekeskeisiä-vaurauden ja kunnian hankkimista itselleen ja mailleen. Hän sanoi, että motiivit, kuten ”sivilisaation” tuominen Euroopan ulkopuoliseen maailmaan, keksittiin myöhemmin yritettäessä perustella menneisyyden ja nykyajan siirtomaiden tekemät julmuudet.
Kolonialismin keskustelussa lainataan useita siirtomaavallan kannattajien kirjoituksia, joissa valkoisia rotuja kuvataan luonnostaan älykkäämmiksi, sivistyneemmiksi johtajiksi kuin muiden rotujen. Césaire arvostelee “humanistisia” lähestymistapoja kolonialismiin, kun hän on sanonut, että tällaiset lähestymistavat kieltävät edelleen kolonisoitujen kansojen inhimillisyyden. Marxilaisen teorian pohjalta Césaire kritisoi edelleen porvarillista, kapitalistista eurooppalaista kulttuuria ja sanoi, että kapitalismi hajoaa aina natsismiksi.
Césaire väitti, että Karibian, Afrikan, Aasian ja muiden alueiden yhteiskunnat ennen kolonisaatiota olivat yhteisöllisempiä ja tasa -arvoisempia kuin ne, jotka korvasivat ne. Hän sanoi, että siirtomaiden ja entisten siirtokuntien on mahdollista siirtyä yli heille tehdyn pahan ja luoda uusia luokittomia yhteiskuntia, jotka ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Lisäksi hän varoitti uskomasta, että amerikkalainen ylivalta olisi parempi kuin eurooppalainen kolonisaatio.
Usein ankaran sävyn ja radikaalien lausuntojensa vuoksi kolonialismia koskevaa keskustelua on usein kutsuttu “sodanjulistukseksi” kolonialismia vastaan. Kolonialismin diskurssin julkaisemisen jälkeisinä vuosikymmeninä monet Afrikan ja Aasian siirtokunnat itsenäistyivät Euroopasta. Césairen kotimaa Martinique oli kuitenkin edelleen Ranskan ”merentakainen departementti” vuodesta 2011. Vaikka martinikaaneja pidetään täysivaltaisina Ranskan kansalaisina ja he ovat edustettuina parlamentissa, jotkut silti vastustavat sitä, mitä pidetään vieraana hallintona.
Césairen jalanjäljissä monet poliitikot ja teoreetikot arvioivat edelleen entisten siirtomaiden tilannetta marxilaisuuden puitteissa. Jotkut, kuten Ghanan Kwame Nkrumah, väittävät, että Euroopan maat hallitsevat nyt muuta maailmaa “uuskolonialismin” kautta vanhojen poliittisten siirtomaarakenteiden sijasta. Uuskolonialismi määritellään käytännöksi käyttää muita maita taloudellisin keinoin.