Lapsuuden sosiologia on sosiologian osa-alue, joka kehittyi 20-luvun lopulla. Se pyrkii määrittelemään lapsuuden luonteen ja sen suhteen koko yhteiskuntaan. Lapsisuhteet, lasten oikeudet sekä lapsuuden biologiset ja kulttuuriset näkökohdat ovat kaikki lapsuuden sosiologian tutkimuksen kohteita.
Sosiologit eroavat toisistaan suhteissa, joita he tutkivat tutkiessaan lapsia. Jotkut tutkijat keskittyvät lasten ja aikuisten vuorovaikutukseen ja tekevät lapsuuden sosiologiasta suurelta osin perhesosiologian osajoukon. Toiset keskittyvät lasten keskinäisiin suhteisiin ja tapoihin, joilla nämä suhteet muodostavat oman alakulttuurinsa.
Jotkut lapsuuden sosiologian mallit kuvaavat lapsuutta puhtaasti sosiaaliseksi rakenteeksi eikä yleismaailmalliseksi ilmiöksi tai biologiseksi välttämättömyydeksi. Tutkijat, jotka puolustavat tätä mallia tai työskentelevät sen mukaan, voivat olla ristiriidassa lapsuuteen liittyvien keskustelujen kanssa eri yhteiskunnissa. Niiden tulokset haastavat usein länsimaisen käsityksen lapsuudesta onnellisena, suojattuna kehityskautena.
Ennen 1980 -lukua lapsuutta oli tarkasteltu ensisijaisesti sosialisoinnin ja kehityspsykologian linssien kautta. Kehityspsykologiassa lapset nähdään suurelta osin passiivisina olentoina, jotka kehittyvät enemmän tai vähemmän biologisesti määrätyn reitin varrella. Sosialisaatioteorioiden mukaan lapset ovat kulttuurin passiivisia reseptoreita, jotka eivät ole vielä täysin sosiaalistuneet.
1980 -luvun lopulta ja 1990 -luvun alusta lähtien sosiologit alkoivat kuitenkin kehittää vaihtoehtoisia lapsuuden teorioita, joissa kuvattiin lapsia aktiivisesti omaan kehitykseensä. Tämä kyky tehdä valintoja tunnetaan agenttina laajemmalla sosiologian alalla. Lastenhoito on paljon keskustelua lapsuuden tutkimuksen nykysosiologiassa.
Näistä ja muista ristiriitaisista mielipiteistä lapsuuden luonteesta voi johtua erilaisia käsityksiä lasten oikeuksista. Joidenkin tutkijoiden mukaan käsitys siitä, että lapsuus on pikemminkin rakenne kuin välttämätön tosiasia, kieltää sen, että lapsille pitäisi antaa suojeltu asema yhteiskunnassa. Nämä sosiologit pitävät lapsia todennäköisesti vähemmistöryhmänä, jolla ei ole valtaa tai kykyä hallita useimpia elämänlaatuaan, ja siksi heille olisi annettava erityistä suojelua.