Jus sanguinis on latinalainen lause, joka kirjaimellisesti tarkoittaa “oikeutta verelle” englanniksi. Ilmausta käytetään useimmiten tilanteissa, jotka koskevat kansalaisuuslainsäädäntöä ja kansalaisuuspolitiikkaa. Sitä käytettiin laillisena terminä ensimmäisen kerran vuonna 1902.
Lause väittää, että henkilö voi vaatia oikeutta kansalaisuuteen vanhemman kansallisuuden tai kansalaisuuden mukaan. Yksilö voi hakea kansalaisuutta tietylle maalle, jos vanhemmalla on syntymähetkellä sama kansalaisuus. Tavallisissa tapauksissa laillinen lapsi saa luonnollisesti isänsä kansalaisuuden, mutta laittomien lasten tapauksessa lapsi saa saman äitinsä kansalaisuuden, ellei sitä kiistetä. Jus sanguinisin sosiaalipolitiikka eroaa suuresti toisesta politiikasta nimeltä jus soli, joka tarkoittaa “maaperän oikeutta”. Jus soli ei ota huomioon minkään vanhemman kansalaisuutta, vaan määrittää yksilön kansalaisuuden syntymäpaikan perusteella.
Jus sanguinis -politiikka on edelleen voimassa etenkin Euroopan maissa, kuten Ranskassa, Kreikassa, Ruotsissa ja Romaniassa. Monet maahanmuutot ja diasporat tapahtuivat Euroopasta ennen 20 -lukua ja sen aikana, minkä seurauksena monet ihmiset asuivat alkuperäisen maansa ulkopuolella. Jus sanguinis -oikeuden tarjoaminen voi toimia keinona tuoda ihmiset takaisin ja säilyttää maan kulttuuri, identiteetti ja kieli. Irlannissa henkilö voi jopa vaatia isovanhemman kansalaisuutta voidakseen tulla kansalaiseksi. Espanjassa jokaisella henkilöllä, jolla on espanjalainen syntyperä, on oikeus alkuperäiseen asemaan ja etäisyydestä riippumatta.
Muut maat edellyttävät kuitenkin kansalaisilta tiettyä kielitaitoa ja -kulttuuria voidakseen hakea kansalaisuutta. Näissä tapauksissa on suoritettava ja läpäistävä kielitesti. Henkilö voi myös esittää todisteita siitä, että hän tuntee kulttuurin.
Toinen jus sanguinisista johdettu kansalaisuuslaki on “lex sanguinis” tai “veren laki”. Tämä laki tarjoaa etuoikeuksia yksilölle maahanmuuttajana, mutta ei salli kansalaisuuden välitöntä perimistä. Lain kattavuudesta riippuen henkilö voi ostaa ja omistaa maata, saada koulutusta tai jäädä maahan ilman viisumia. Äänioikeus kuitenkin yleensä pidätetään, koska tämä on oikeus, jonka vain kansalaiset voivat vaatia. Lex sanguinis pyrkii suojelemaan maata ihmisten tulvalta, joilla ei ole vilpittömiä ja aitoja siteitä, mutta jotka haluavat automaattisesti saada kansalaisuuden.