Todellinen viattomuus on rikospuolustus, jonka kautta syytetty väittää, ettei hän ole tehnyt rikosta. Syytetty voi väittää olevansa väärän henkilöllisyyden tai toisen osapuolen kehyksen uhri. Tällainen haaste voi ilmetä myös rikosoikeuden muutoksenhakumenettelyn aikana. Olosuhteista riippumatta tämä on yleensä yleisin puolustus rikosoikeudellisissa asioissa eri alueilla.
Väite tosiasiallisesta syyttömyydestä eroaa muista rikosoikeudellisista puolustuksista, koska vastaaja pitää viattomuutta rikoksen tekemisessä. Puolustusmuunnelmat edellyttävät yleensä, että vastaaja myöntää kyseessä olevan rikoksen mutta perustelee lieventäviä olosuhteita. Esimerkiksi murhasyytteen tapauksessa asianajaja voi puolustaa itsepuolustusta tai hulluutta.
Syytetty käyttää yleensä kolmea syyttömyysturvan taktiikkaa. Puolustus voi hyökätä todistajan uskottavuuden tai muistin kimppuun ja nostaa syyksi virheellisen henkilöllisyyden. Asianajaja voi myös heikentää rikosta tutkineiden henkilöiden uskottavuutta ja jopa syyttää mainittuja henkilöitä todisteiden valmistamisesta. OJ Simpsonin oikeudenkäynti on yksi tällaisen kehyspuolustuksen tunnettu edustaja. Syytetty syytetty voi vahvistaa vaatimusta tarjoamalla myös alibin rikokselle.
Todellisen viattomuuden puolustuksen menestys rikosoikeudessa vaihtelee alueittain. Joillakin alueilla, joilla todistustaakka on puolustuksella, todellisen syyttömyyden väittäminen voi olla huomattavasti vaikeampaa todistaa. Muut alueet, kuten Yhdysvallat, voivat vain vaatia vastaajaa esittämään kohtuullisen epäilyksen syyllisyydestään. Useimmilla alueilla, vaikka todellinen syyttömyyden puolustus onnistuu, vastaaja ei voi käyttää tuomiota taloudelliseen korvaukseen siviiliasioissa.
Vapauttamispäätös useimmissa tapauksissa kuitenkin johtaa vain syyllisyyden tai syyttömyyden toteamiseen. Todellisen syyttömyyden validointi on usein syytetyn jäljen jälkeen riippumatta siitä, onko syyllinen tuomio annettu. Valituksen aikana tuomittu syytetty voi hakea tuomioistuimelta asian uudelleenkäsittelyä, jos uusia todisteita – kuten aiemmin tuntemattomia DNA -todisteita – paljastuu, mikä osoittaa, että vastaaja ei tehnyt kyseistä rikosta tai jos virhe tapahtui oikeudenkäynnin aikana. Tällaisissa tapauksissa vastaaja voi jälleen väittää todellista syyttömyyttä. Monet näistä tapauksista ovat johtaneet laittomasti tuomittujen vankien vapauttamiseen ja siten lisänneet myöhemmin laitonta syytettyä vapauttavien laitosten määrää.