Yhteinen maa on maa, jossa tietyn luokan ihmisillä on intressi, joka mahdollistaa sen, että he voivat käyttää maata tiettyyn tarkoitukseen riippumatta siitä, kuka sen tosiasiallisesti omistaa. Yhteisen maan käsitteellä on historiallisia ja nykyaikaisia sovelluksia. Historiallisesti yhteinen maa oli tärkeä Euroopan ja Pohjois-Amerikan maatalousyhteiskunnille, koska se myönsi oikeudet laiduntamiseen, metsästykseen, kalastukseen, laitumelle, polttopuiden keräämiseen ja muuhun toimintaan, joka oli elintärkeää viime vuosisatojen ajan. Nykyaikana alalaki on sisällyttänyt puistot, varaukset, vesiväylät, tiet, jalkakäytävät, valtatiet ja yhteisomistuksessa olevan kiinteistön, jota hallinnoidaan yhdessä tietyn ihmisryhmän hyväksi.
Oikeus yhteisen maan käyttöön on perinteinen oikeus, joka on ennen Englannin yleistä lakia. Tietyt perinteiset maan oikeudet, kuten laiduntaminen ja laiduntamisoikeudet, syntyivät tarpeesta, ja ne todistettiin ja pantiin täytäntöön järjen ja järjen perusteella, eikä erityisellä lailla. Yhteiset maaoikeudet olivat olennainen osa aluetta, josta tuli Englanti ja Wales, ja käsitys levisi moniin entisiin brittiläisiin siirtokuntiin, mukaan lukien Yhdysvallat ja Irlanti. Muut maakunnat, mukaan lukien Saksa, Sveitsi ja Intia, kehittivät omia muunnelmiaan yhteisestä maasta vastaamaan heidän yhteiskuntiensa tarpeita.
Yhteiset maaoikeudet ovat edelleen olemassa monissa maissa, mutta niitä on vähitellen vähennetty ja kodifioitu yhteiskunnan muuttuessa. Esimerkiksi Yhdistynyt kuningaskunta hyväksyi vuoden 1965 Commons Registration Actin, jossa määriteltiin yhteinen maa ja perustettiin yhteinen maarekisteri. Vuonna 2006 Yhdistynyt kuningaskunta hyväksyi yhteisen lain, joka valtuutti yhteisneuvostot hallinnoimaan yhteisen maan jäljellä olevia raitoja. Latinalaisen Amerikan, Intian, Aasian ja Afrikan kehitysmaat luottavat kuitenkin edelleen vahvasti yhteisten maaoikeuksien järjestelmiin jakaakseen kestävästi rajoitetut resurssit vaurauden ja siviili -infrastruktuurin puuttuessa.
Yhdysvalloissa maan yksityinen omistus on suurelta osin korvannut yhteisten maaoikeuksien järjestelmän. Erityisesti tätä taustalla olevaa teoriaa harjoitetaan edelleen maarahastojen käytössä, liiketoiminnan kehittämisalueilla, joissa kaupallista infrastruktuuria hallinnoidaan kollektiivisesti ostosyleisön hyväksi, naapuruston hallinnoimia puistoja ja muita yhden yhteisön omistamia kiinteistöjä sen käyttöön liittyvä kollektiivinen etu. Yhteislaki on osavaltion osakehuoneiston perusta ja osuuskuntasäännöt, jotka antavat asunnon omistajille oikeuden käyttää rakennuksen ja sen ympäristön yhteisiä tiloja.