Perheväkivalta ja seksuaalinen väkivalta ovat usein toisiinsa liittyviä termejä. Yhdysvalloissa vuonna 2007 tautien torjunnan keskuksen julkaisema tutkimus osoitti, että yli puolet kaikista naisten seksuaalisen väkivallan uhreista ja noin kolmannes miespuolisista uhreista oli pahoinpidellyt perheenjäsenen tai läheisen kumppaninsa toimesta. Perheväkivallan ja seksuaalisen väkivallan suhde on melko monimutkainen; monissa tapauksissa hyökkääjät käyttävät seksuaalista hyväksikäyttöä keinona säilyttää uhrinsa hallinta.
Seksuaalista väkivaltaa pidetään yhtenä perheväkivallan tyypistä. Perheväkivallan soveltamisala on varsin laaja ja sisältää fyysisiä hyökkäyksiä, kuten lyömistä, psyykkistä tai henkistä kärsimystä ja seksuaalirikoksia. Perheväkivalta tarkoittaa kaikenlaista hyökkäystä, joka suoritetaan kodin fyysisten tai emotionaalisten rajojen sisällä; siihen voi kuulua perheenjäsenten, samassa talossa asuvien etuyhteydettömien henkilöiden hyväksikäyttö tai puolison hyväksikäyttö. Useimmilla alueilla kaikenlainen seksuaalinen väkivalta on rikos suhteesta riippumatta.
Perheväkivalta ja seksuaalinen väkivalta eivät aina liity toisiinsa. Perhesuhteissa on varmasti monia fyysisen ja henkisen väkivallan tapauksia, joissa rikokset eivät pääse seksuaaliseen maailmaan. Kotona tapahtuva seksuaalinen väkivalta on kuitenkin todennäköisempää tilanteissa, joissa esiintyy myös muita hyväksikäyttömuotoja. Erään tutkimuksen mukaan jopa kolme neljäsosaa turvakotien pahoinpidellyistä naisista ilmoitti seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja fyysisestä hyväksikäytöstä.
Usein perheväkivalta ja seksuaalinen väkivalta ovat oireita samasta ongelmasta: hyväksikäyttäjä yrittää hallita uhreja. Fyysinen ja henkinen väkivalta ovat molemmat keinoja, joilla väärinkäyttäjä voi saada itsensä tuntemaan itsensä voimakkaaksi ja saa uhrit pelkäämään apua, he ovat voimattomia tai jopa ansaitsevat hoidon. Jotkut asiantuntijat ehdottavat, että seksuaalinen väkivalta on potentiaalisesti psykologisesti vahingollisin perheväkivallan muoto, koska uhrit voivat tuntea häpeää ja syyllisyyttä väärinkäytöksestä ja pelkäävät joutuvansa syrjäytetyiksi rikoksen ilmoittamisesta.
Aviopuolisoiden tai parisuhteiden välillä perheväkivalta ja seksuaalinen väkivalta jakavat pitkään laillisia seuraamuksia. 20-luvun puoliväliin saakka harvat alueet pitivät naisen raiskausta rikoksena rikoksena sen ajatuksen perusteella, että avioliitto oli implisiittinen suostumus seksuaaliseen toimintaan. Jopa 21 -luvulla jotkut maailman alueet antavat miehille edelleen oikeuden lyödä, hyväksikäyttää tai raiskata vaimojaan, koska he uskovat, että vaimo on teknisesti aviomiehen omaisuutta. Vaikka lähisuhdeväkivaltaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä esiintyy samaa sukupuolta olevissa suhteissa ja naispuolisista kumppaneista miehiin, miesten ja naisten hyväksikäyttö on edelleen yleisin muoto.
Lasten osalta ymmärretään hyvin, että perheväkivallalla ja seksuaalisella hyväksikäytöllä on sekä pysyviä että tuhoisia psykologisia vaikutuksia. Monet tutkimukset ovat osoittaneet korrelaation väärinkäyttäjien ja oman historiansa välillä lapsuuden hyväksikäytön uhreina. Ymmärtäminen uhrien mahdollisuuksista muuttua tuleviksi väärinkäyttäjiksi on johtanut siihen, että monet asiantuntijat korostavat voimakkaasti, että on tärkeää ilmoittaa kaikista epäillyistä väärinkäytöksistä riippumatta yhteiskunnallisista yksityisyyden huolenaiheista.