Kinesteettinen oppiminen on oppimistyyli, joka usein liittyy oppimiseen tekemällä ja oppimalla fyysisen liikkeen avulla. Perusajatuksena on, että jotkut ihmiset ovat hyvin fyysisiä tai kineettisiä, mikä tarkoittaa, että heillä on taipumus oppia tehokkaimmin oppiessaan asioita, joihin liittyy fyysistä liikettä tai kehon liikkeitä. Tämäntyyppiset ihmiset ovat usein kiinnostuneita urheilusta ja muista urheilullisista pyrkimyksistä sekä muista opintoalueista, joihin liittyy fyysistä osallistumista ja liikkumista. Kinesteettinen oppiminen on yksi monista erilaisista oppimistyypeistä, ja sitä voidaan usein auttaa luokkahuoneessa käyttämällä fyysisiä esineitä tai liikettä oppimisen aikana, jopa pieniä liikkeitä, kuten jalkojen napautusta.
On olemassa useita erilaisia oppimistyylejä, joissa erilaiset koulutusfilosofiat ja -pedagogiikat tunnistavat eri tyylejä ja pitävät tällaisia tyylejä erilaisina. Perusajatus tällaisten tyylien takana on kuitenkin se, että eri ihmiset oppivat eri tavoin ja tapoja, joilla yksi oppii parhaiten, voivat olla merkittävästi erilaisia kuin tavat, joilla joku muu oppii parhaiten. Yleisiä oppimistyylejä ovat audiooppiminen, visuaalinen oppiminen ja kinesteettinen oppiminen. Ääniohjaus tapahtuu tyypillisesti kuultavan tiedon kautta ja visuaalinen oppiminen tapahtuu yleensä luetun ja nähdyn tiedon välityksellä, kun taas kinesteettinen oppiminen tapahtuu fyysisen liikkeen ja jonkin kosketeltavan kautta.
Tämä tarkoittaa sitä, että kinesteettistä oppimista tehostetaan usein fyysisillä liikkeillä, minkä vuoksi monet kinesteettiset oppijat ovat erinomaisia urheilijoita. Lihasmuisti ja hallinta, joka liittyy urheilutoimintaan, kuten heittoon, kiinniottoon, juoksuun, taisteluun ja pallon lyömiseen esineellä, opitaan usein prosesseilla, joita kinesteettinen oppija käyttää helpoimmin. Tämä voi kuitenkin vaikeuttaa muuntyyppisten tietojen oppimista, etenkin silloin, kun vaaditaan istumista paikallaan ja hiljaisuutta luokkahuoneessa. Kinesteettisen oppimisen toteuttaminen luokkahuoneessa voi olla välttämätöntä, kun tämäntyyppiset opiskelijat oppivat muita aineita.
Opettaja voi usein helpottaa kinesteettistä oppimista luokkahuoneessa käyttämällä fyysisiä esineitä, joihin oppilas voi koskettaa ja olla vuorovaikutuksessa. Esimerkiksi luonnontieteellisessä luokkahuoneessa ihmisen sydämen, aivojen tai luurangan pienoismalli on usein paljon merkityksellisempi kinesteettiselle oppijalle kuin kaavio kirjassa tai suullinen selitys. Tästä syystä opettajan on pyrittävä käsittelemään useita oppimismuotoja, jotta aineisto olisi helpompi oppia eri opiskelijoille.
Kinesteettinen oppija voi myös olla taipuvainen heilumaan hieman tai napauttamaan varpaitaan tai sormiaan oppimisen aikana. Niin kauan kuin tämä käyttäytyminen ei häiritse muita oppilaita, se tulisi sallia, koska se voi itse asiassa auttaa oppilasta oppimaan uutta tietoa tehokkaammin. Fyysisten liikkeiden yhdistäminen uuteen tietoon voi auttaa kinesteettistä oppijaa tallentamaan tiedot oikein myöhempää muistamista varten.