Roomalaiskatolisuudessa ja joissakin muissa kristillisissä ryhmissä sakramenttiteologia on usko siihen, että Jumala antaa armon ihmiskunnalle tiettyjen ulkoisten tekojen kautta, jotka Kristus on asettanut. Roomalaiskatolisuuden seitsemän sakramenttia ovat kasteen, ehtoollisen, sovinnon, konfirmaation, avioliiton, pyhien tilausten ja sairaiden voitelun sakramentit. Jotkut kristilliset ryhmät saattavat tunnistaa ainakin osan näistä sakramentteista, mutta monet muut viittaavat niihin ”toimituksina” eikä sakramentteina ja eroavat toisistaan ymmärryksessään niiden kautta ilmaistusta armosta.
Sakramenttiteologia kehittyi keskiajalla. Sana sakramentti tulee latinalaisesta merkityksestä ”se, joka tuottaa pyhyyttä”. Sitä käytettiin ensimmäisen kerran kuten kristillisessä teologiassa käännöksenä kreikkalaisesta musterionista tai ”mysteeristä”. Termiä sakramentti käytettiin löyhästi varhaisessa kirkkohistoriassa, koska jotkut kirjoittajat viittasivat ”työn sakramenttiin” tai ”Herran rukouksen sakramenttiin”, joista kumpikaan ei ole tunnustettu yhdeksi kirkon virallisista sakramentteista. Augustinus, joka kirjoitti viidennellä vuosisadalla jKr, määritteli sakramentit ”näkymättömän armon näkyväksi muodoksi”. Myöhemmin Tuomas Akvinolainen tarkensi tätä määritelmää siten, että se viittasi nimenomaan teoihin, jotka Kristus oli määrännyt pyhitykseksi.
Sakramenttiteologiassa sakramenttien uskotaan paitsi edustavan pyhitystä, myös pyhityksen saavuttamisen keinona. Tunnetuin esimerkki tästä on katolinen ehtoolliseremonia tai ehtoollinen, jossa leivän ja viinin uskotaan kirjaimellisesti tulevan Kristuksen ruumiiksi ja vereksi eikä vain niiden symboleiksi. Tätä uskoa kutsutaan transubstantiaatioksi. Uskovainen, joka syö ja juo Kristuksen kirjaimellista ruumista ja verta, pyhitetään tai pyhitetään heidän kauttaan transsubstansioinnin kautta.
Kaikki suuret kristilliset ryhmät harjoittavat kastoa ja ehtoollista jossain muodossa, ja jotkut myös tunnustavat konfirmoinnin ja avioliiton kirkon rituaaleiksi. Monet protestantit kuitenkin opettavat ”toimitusteologiaa” eikä sakramenttiteologiaa. Tämän uskomuksen mukaan kaste, ehtoollinen ja muut kirkon käytännöt eivät ole todellisia keinoja, joilla ihmiset saavat armon, vaan ne ovat uskon kautta tulevan armon esitys tai muistutus. Jotkut protestantit uskovat, että katolinen sakramenttiteologia on virheellinen, koska se viittaa siihen, että pelastus tulee tekojen eikä uskon kautta. He voivat myös pidättäytyä viittaamasta kasteessa käytettyyn veteen tai ehtoollisen leipään itsessään pyhiksi, vaan viitata niihin pyhien esineiden esityksinä.